saukot: helmikuuta 2015

Lauantaina 21.2.2015

TUPAANTULIAISET VILLA OTTERISSA!

Kun talvella 2012 seisoin eräänä pyhäpäivänä tulevan kodin rakennuksella, oli se ehkä rakennusvaiheen kiperin hetki. Siinä olimme me talon rakennuttajat ja Chaturan perhettä. Talossa oli seinät pystyssä, ei kattoa, muusta puhumattakaan. Totesimme, että on niin paljon tämä homma kesken, ettei meidän rahat millään riitä.

Kun äiti ja poika näkivät ahdinkomme, he esittivät, että keskeytetään talon rakentaminen toistaiseksi ja jatketaan joskus myöhemmin.

Koko läsnäoleva porukka suorastaan jähmettyi säikähdyksestä, kun minä aloin suureen ääneen itkemään. EI, ei kesken ei jätetä. Muuten kaikki työ on mennyt hukkaan, eikä talo ehkä valmistu koskaan.

Sen vuoden blogista on luettavissa, kuinka homma sitten kuitenkin jatkui.
Edelleen talosta puuttuu vielä suihku/wc mutta siitä me emme enää ota huolta He käyttävät ulkosuihkua ja huussia, mutta niihin he ovat tottuneet jo aiemmassa kodissaan.

Eilen me vietimme ilojuhlaa Villa Otterissa. Nyt kyllä piti pidätellä liikutuksen kyyneleitä. Mutta se oli vaan suurta helpotusta siitä, että oltiin vihdoin päästy näin pitkälle!
Oli hienoa, että Anita ja Pekka pääsivät mukaan, koska myös heidän apunsa on ollut merkittävä.
Mukavaa, että Tarja ja Mikakin olivat näkemässä projektin valmistumisen. Olihan sillä puheenaiheella "kyllästetty" heidätkin vuosien mittaan.

Olin ostanut 10 metriä verhokangasta, josta Deepani oli vuorokauden aikana ehtinyt ommella uudet verhot ikkunoihin.
Villa Otter näytti hyvin kodikkaalta.

Perhettä oli runsaasti koolla. Chaturan 2 enon lapset 6 kpl (joista kaikki olemme tunteneet ihan vauvasta saakka). Vilinä ja vilske oli melkoinen... kuin Vilkkilässä kissoja. Chaturalle viemämme radio soi täysillä ja siinähän alkoi jo aikuistenkin tanssijalkaa vipattaa.

Jatkamamme kylpyhuonerakennus Hikkaduwassa sai vauhtia, kun Riitta ja Jokke, Anita ja Pekka sekä Tarjan äiti Satu Tuusulasta tulivat apuun. Siitä suuret kiitokset heille.

Sampath sai asiantuntevia neuvoja Pekalta ja vaikka sitä nyt ei ihan valmiiksi saada, niin pienen sairaan lapsen pesuhommat hoituu huomattavasti helpommin.

Mikan ja Tarjan mukaantulo pari viikkoa sitten, teki meille hyvää. Ollaan oltu kaksistaan niin paljon, että erittäin mieleinen seura loppulomaksi on ollut ihan huikea juttu.

Teimme heidän lomansa alussa 3 päivän matkan vuoristoon,josta osa junalla jopa 2 kilometrin korkeudessa. Tätä reittiä on kehuttu maailman kauneimmaksi junareitiksi. Ja ei kyllä turhaan ole kehuttu!!!

Nyt me asumme täällä Beruwelassa viimeisen viikon, lähellä Chaturaa ja Deepania, joita voimme tavata usein. Polskimme omassa uima-altaassa ja nautimme täydellisestä yksityisyydestä. On niin paljon annettu tänne apuja, että pikkuisen itsellekin...! Kun viimeinen viikko alkaa, nostaa se aina palan kurkkuun, eikä sitä saa nieltyä, ennenkuin jossain Mikkelin seutuvilla kotimatkalla.

Luulen, että meidän blogimme päättyy tähän. Kiitos kaikille mukana matkanneille. Hengessä mukana olleille ja rahallisesti avustaneille. Kumpikin tuki on ollut hyvin tärkeää!

j.k. Tarkoituksenamme on kutsua Chatura Suomeen myös tulevana kesänä. Nyt se on vielä mahdollista, kun ei hänellä ole vielä työesteitä. Myöhemmin on edessä mahdolliset jatko-opinnot ja vakituinen työ.

Hyvää ja Onnellista elämää kaikille !

Kati ja Pertti

Pertti ja Mikko Villa Annan pihalla

Villa Otterissa

Lisää kuvia tulossa

Täällä jälleen Sri Lanka

9.2.2015

Nyt on tullut useita kyselyitä, että missä viipyy meidän blogille jatkoa? Syynä ei ole, ettei olisi kerrottavaa vaan pikemminkin näköongelmat. Koska tämä vuodesta 2009 saakka kirjoitettu blogi on samalla meidän matkapäiväkirja, niin kirjoitan nyt jonkinlaista yhteenvetoa ja laitan kuvia. Facebookista tuttua asiaa tulee myös mukaan. Kaikki eivät kuitenkaan ole Fb:ssä.

Siitähän ei pääse mihinkään, että matka tänne on aina melkoinen voimainponnistus. Pitkä ja äärettömän rasittava, kun on vielä yölennot.

Tähän maahan saapuminen on aina kulttuurishokki, joka kerta, vaikka nyt jo 16. kerta, aina menee pää pyörälle.

Asumme tässä pienessä viidakkotalossa nyt neljättä talvea ja ihan paikallisasutuksen keskellä korkean aidan ja portin suojissa sekä turvakameroiden valvonnassa.

Keskusta ihmis- ja liikennevilinöineen on kilometrin päässä.

Aallot kuuluvat iltaisin.

Kotiuduimme tuttuun taloon heti ja pääsimme vuorokausirytmiin mukaan, kun illalla saavuimme.

Mutta alkuun lämpö ja ilman kosteus lyö ihan ällikällä. Siihen kuitenkin keho tottuu pian. Talossamme on vaihtunut jälleen talonmies, nuori englantia taitamaton kaveri Lahiru.

Hän on varmaan tosi köyhä, saaneeko palkkaa ollenkaan, vai vaan asumisoikeuden tontin takana olevassa hökkelissä. Hänen työtehtävänään on puutarhanhoito portin sulkemiset/avaamiset sekä talon ulkovalaistuksesta huolehtiminen.

Kun toisena päivänä lähdimme keskustaan ostoksille toi hän meille oman ostoslistansa. Vähän hämmästyimme, mutta päätimme tuoda tarvittavat ruokatarvikkeet (n.10 euroa). Koska listassa oli mm. kilo broileria, niin otimme lisäksi 3 kg riisiä.

Meillä on ollut aina tapana maksaa talonmiehelle viikottainen tietty rahasumma, täkäläisittäin ihan hyvä. Nyt emme maksaneet, koska ostokset ylittivät reilusti tuon summan.

No niin, oli sitten lauantai-ilta ja Lahiru tuli pyytämään vähän rahaa. Pertti ei antanut mutta minä halusin antaa, ettei poika jää ilman ruokaa viikonlopuksi, Välittämästi lainasi Pertin polkupyörää ja fillaroi ostoksille.

Muutaman päivän kuluttua, kun taas olimme lähdössä ostoksille, toi poika järkyttävän pitkän ostoslistan. Siitä me kieltäydyimme ja otimme yhteyttä talon asioitten hoitajaan ja kysyimme, onko tarkoitus meidän ruokkia tämä talonmies? Vaikka maksamme hänelle viikkopalkkaa. No ei tietenkään ollut sellaista tarkoitusta ja Lahiru taisi saada vähän moitteita toiminnastaan. Asia kaikenkaikkiaan on vain meitä huvittanut ja olemme edelleen hänen kanssaan hyviä kavereita kielimuurista huolimatta.

Hän selvästi tykkää meistä ja tekee milloin mistäkin asiaa meille. Esim. kynää lainaamalla. Usein annan hänelle jotain pientä. Tuliaislahjana sai suomalaista suklaata ja hienon otsalampun. Se lamppu otsallaan hän tuntee itsensä tosi tärkeäksi. Käy aina tarkistamassa toimiiko meillä kaikki valot. Hyvia avulias aatu!

Chatura ja äitinsä Deepani vierailivat meillä toisena viikonloppuna. Oli ihanaa nähdä taas Chatu, joka puolenvuoden eron jälkeen on selvästi miehistynyt ja entisestään komistunut.

Hän opiskelee nyt hotellialaa ja arkipäivät on työharjoittelussa isossa hotellissa Beruwelassa. Tapaamiset arkisin eivät oikein onnistu. Hän on kiinnostunut alasta ja tähtää hotetellialan jatko-opintoihin. Me olemme hänestä tosi ylpeitä ja se suuri tunteiden määrä, mikä hänestä huokuu meihin, sitä ei voi olla tuntematta.

Kun on saanut seurata hänen elämäänsä siitä pikkuisesta isättömästä pojasta lähtien ja joka sitten hellyttävästi pyysi Perttiä isäkseen, kyllä pala nousee kurkkuun, kun näitä muistelee.

Toisena sunnuntaina meillä oli mahdollisuus päästä mukaan Marja ja Pentti-Oskari Kankaan organisoimalle ja heidän suuren suomalaisjoukon tukemalle koulukenkien lahjoitustilaisuuteen.

Viidakkoon ohi riisivainioiden, palmumetsien ja monenlaisten asumushökkeleiden noin 20 km.

Sieltä viidakosta tupsahti suomalaisten avustuksella rakennettu koulu ja koulun piha mustanaan värikkäästi puettuja lapsia ja heidän vanhempiaan. Kenkätehtaan autoa odotettiin. Kuin kuuta nousevaa. Oli vähän myöhässä, mutta saapui kuitenkin. Koulun sisäpuoli tyhjennettiin ja kenkälaatikot kannettiin sisälle.

Lapsille oli jaettu numerolaput, joiden perusteella heidät laitettiin jonoihin, Konrolli oli hyvin tarkkaa. Tytöt saivat valkoiset ja pojat mustat kengät. Ne myös tietysti sovitettiin ja kasvunvara oli hyvä jättää. N. 450 koululaisesta useimmat saivat elämänsä ensimmäiset oikeat kengät. Lapset olivat onnellisia poistuessaan kenkälaatikoittensa kanssa. Kenkäparin hinta oli 4,30-5,50e.

Samaan tilaisuuteen vein lahjoituksena Suomesta tuomani käytetyt silmälasit. Niitä olisi varmasti mennyt paljon paljon enemmänkin, mutta meillähän oli jo tullessa tavaraa yht. 100kg.

Kun Villa Otter pari vuotta sitten valmistui oli budjetti ylitetty niin roimasti, ettei huonekalujen hankintaan ollut mitään mahdollisuutta. Oli suuri asia, että saatiin äidille ja pojalle oma koti. Viime talven matkabudjetti hupeni jääkaapin ostoon. Se oli erittäin tärkeä, vaikka siellä varmaan useinmiten on vain valo.

Huonekaluja päätettiin miettiä tänä talvena, mutta...tuli rahalle tärkeämpi kohde: Viime talven blogissa kerrottiin hyvin sairaasta pienokaisesta pitkäaikaisen paikallisen ystävämme perheessä.

Perheen kotiin tarvitaan kipeästi pesuhuonetta ja vessaa. Nyt velttoa lasta joutuu roikottamaan avosuihkun alla naapurin tontin rajalla. Isän palkasta puolet menee lapsen sairaanhoitokuluihin.

Jo viime talvena ystävämme Hannele lahjoitti ison summan rahaa pesuhuoneen rakennusta varten.. Se on kuitenkin vielä pahasti kesken ja vaatii toisen mokoman rahaa. Täällä rakennustarvikkeet ovat suomen hinnoissa.

Päätimme lähteä auttamaan, että hyvin aloitettu työ ei menisi hukkaan.

Villa Otter saa huonekalut myöhemmin. Tehdään asioita tärkeysjärjestyksessä!

Mutta on totta, että kun antaa, niin myös saa! Älysin kerrankin avata suuni oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Meille alkuvuosista tutussa pienessä osin suomalaisomistuksessa olevassa hotellissa on remontti käynnissä. Kalusteet mm. uusitaan.

Kalusteet on valmistettu täällä ja mäntypuu tuotu suomesta. Vahvoja kuin mitkä. Meillä oli mahdollisuus valita sieltä edulliseen hintaan sohva, nojatuolit, sohvapöytä, tv-taso ja iso puukehysteinen peili.

Kun ostimme uudet istuin ja selkänojatyynyt olivat ne suorastaan hienot ja niin hyvin sattuvat suomalaisten rakennuttamaan kotiin.

Vuokrasimme pienen kuorma-auton ja huonekalut lähti 45 km päähän Beruwelaan. Edellisenä iltana vain soitimme ja sanoimme tulevamme kalusteiden kanssa.

Sillä matkalla minä sain tämän keuhkoputken tulehduksen. Istuin kuorma-auton kopissa ja sivuikkuna oli rikki, siitä kävi melkoinen veto ja lisäksi satoi vettä niin paljon, ettei pyyhkijöistäkään ollut mitään apua. Pertti teki matkaa katetulla lavalla nojatuolissa istuen.

Puolivälissä matkaa poliisi toppasi matkanteon isolla valkoisella käsineellä. Minähän säikähdin, että mitä? Pitikö olla joku kuljetuslupa. Kuski rauhoitteli, että nou hätä, Hän viipyi poliisin juttusilla vartin ja selvisi, että puuttui joku verolappu. No, siitähän selvisimme maksamalla.

Huonekalut eivät olisi voineet paremmin sattua Villa Otterin olohuoneeseen. Nyt siitä vasta tuli KOTI. Myös perhe oli hyvin onnellinen ja Chatulle erityinen merkitys on, että materiaali on Suomesta. Maasta, jota hän rakastaa ja josta hän viimekesäisellä käynnillään sai niin paljon uusia ystäviä.

Sunnuntaina iltapäivänä tulin kipeäksi. Nyt olen tehnyt tuttavuutta kotilääkäri+sair.hoitaja, lisäksi lääkäriasemalla yleislääkärillä, joka lähetti erikoislääkärille. Kolmesti on lääkkeet vaihdettu.

Kerron tässäkin vielä tuon jutun, kun erikoislääkäri nuorehko mies ensimmäiseksi kysyi, olenko käyttänyt huumeita. Sekosin niin tuosta kysymyksestä, että kun hän kysyi ikääni, en sitä todella muistanut. Hätäinen vastaukseni kuului ”very old”, johon lääkäri purskahti nauramaan. Nyt sain taas uudet lääkkeet, joitten lääkäri sanoi auttavan parissa päivässä.

En minä sängyssä ole malttanut pysyä päivisin, vaikka yöt ovat menneet yskiessä. Ei tää kovasti ole menoa haitannut.

Chatun halusin viime lauantaina taas tänne Hikkaduwaan ja hän tuli mielellään. Meillä ei ole aikaa paljon yhteisiin hetkiin, joten kaikki mahdollinen käytetään hyväksi.

Jaksoin olla liikkeellä monta tuntia. Illalla ennen minun lääkäriin menoa tämä meidän hausman valmisti huippuaterian meille kolmelle. Pertti kehittyy vuosi vuodelta kokkaustaidoiltaan.

Tällä hetkellä maanantaina, on Pertti Colombon kentältä vastassa meille erityisen mieluisia vieraita. Mika ja vaimo Tarja ovat tulossa loppuajaksi tänne. He tulevat asumaan talon alakertaan. Tulevat kyllä jo 3. kertaa, mutta viime käynnistä on jo 7 vuotta ja silloin oli sota pahimmillaan ja vielä lapsetkin mukana.

Nyt on 10.2. tiistai-ilta ja toden totta, kyllä lääkärin lupaus piti paikkansa. Olen terve, kuin pukki. Ylihuomenna aamulla anivarhain suuntaamme 3 päivän matkalle yhdelle maailman kauneimmaksi kehutulle junareitille parin kilometrin korkeuteen vuoristoon.

Suomessa ei ole tarvinnut nyt pakkasista kärsiä. Toivotamme aurinkoista ihanaa kevättalvea kaikille.

Kati ja Pertti

j.k. Käykää lukemassa myös blogia www.anitajapekka.blogspot.com Ystävämme reissaavat ympäri saarta reppureina ja blogi on todella mielenkiintoista luettavaa.