Koronaa karussa Sri Lankassa

Tässä on kuvaus matkustamisesta pandemia aikaan.

Jos kaiken olisi tiennyt etukäteen, niin ei tälle kertomukselle ehkä

olisi ollut aihetta.

Kun on oikein kova hinku matkalle, niin ei sitä koronakaan estä.

Meidän iässä ei ole enää vuosia aikaa odotella jonkin pandemian päättymistä.

Kun Sri Lankan rajat aukesivat  lokakuun puoli välissä, niin heti ostin lentoliput ja aloimme suunnitella matkaa…todellakaan tietämättä, mitä kaikkea järjestelyä ja stressiä on odotettavissa.

Olemme tehneet omatoimisia matkoja yli 20 vuotta vuosittain.

Piti olla ”hanskassa” mutta eipä ollut tämän Covid-19 aikana.

Kun oli saatu ETA-viisumit, EU- koronapassit, englanninkielinen rokotustodistus, josta ilmeni saatujen kolmen rokotuksen päivämäärät ja millä rokotteella. 100000$ matkavakuutus Sri Lankaan, kaikkein tärkeimpänä 72 tunnin sisällä tehty PCR testin tulos päästiin matkaan.

Kaiken piti olla kunnossa…

mutta 1.1.22 astui voimaan Sri Lankaan matkustaville heidän terveysvirastoon ennen matkaa lähetettävä TERVEYSLOMAKE, jossa piti olla myös erillinen Covid-19 vakuutus ja kaikki nuo edellä mainitut yhdessä sähköisessä muodossa, jolloin sieltä saatava QR koodi oikeuttaa meidät pääsemään maahan. 

Nyt eivät enää taidot riittäneet!!!

Saatiin PARKKISEN JUHA apuun! Hän uhrasi vapaapäivästään 3 tuntia laittaessaan meidän kaikkien tiedot ja dokumentit sähköiseen muotoon.

Ne jäivät vain odottamaan PCR testin tulosta.

Valitsimme sitten talven KYLMIMMÄN pakkasaamun lähtöpäiväksi🥶🥶🥶🥶. 

Kiskobussi vei meidät 6.22 Parikkalaan. Ensimäinen kauhistus, kun ilmeni, että matkalaukut pitää raahata alatunnelin kautta Intercity junaan.

Ei kuitenkaan hätää, tämä erittäin avulias savonlinnan junan kuljettaja juoksutti  4 isoa laukkua tunnelin läpi, jossa minä liukastuin ja vedin jo ensimmäiser ”lipat”. 

Suurkiitokset tälle Ollille avusta, häntä toki kiitämme vielä VR:n sivuilla.

Pakkasta oli 26C ja se vaikutti junan kulkuun. Kun juna lähti, se eteni melkein kävelyvauhtia, peruuttelikin välillä ja vaihtoi eri raiteille. Huolestuimme!!!

Purimme huolemme konduktöörille ”meillä on klo 11 aika Finnairin pääkonttorille Covid testiin, nyt taidetaan kyllä myöhästyä”.

No kylläpäs ootte tipalle jättänyt sanoi konnari. 

No sitten lopulta junakin alkoi kulkemaan normaalivauhtia ja ehdimme koronatestiin tunnin myöhässä varatusta ajasta.

Siinä sitten minäkin sain kokea ensimäisen korona-ajan nenänkaivelun.

Siirryimme lentokentällä sijaitsevaan Scandichotelliin yöksi ja odottelemaan testituloksia.

Minä aloin spekuloimaan, että jos joku meistä onkin oireeton taudinkantaja ja antaa positiivisen näytteen.

Senkin varalle oli tehty suunnitelma, ettei yhden takia kolmen matka peruunnu.

Negatiiviset testitulokset  kilahtivat jokaisen omaan sähköpostiin yöllä 1-2 välillä. 

Aamulla Pertti ja Anna Liisa menivät hotellin respaan, jossa ihanan avulias ja ystävällinen neitonen lähetti jokaisen tiedot Juhalle Savonlinnaan ja Juha kaikkien meidän dokumenttipumaskan Sri Lankan terveysviranomaisille.  

Lähes välittömästi saimme jokainen omaan puhelimeen sen tärkeän QR koodin.

JUHA, jos luet tätä, niin vielä SUURkiitokset sinulle avusta!!!!

Kiitoksen ansaitsee myös  vr konduktöörit, Tikkurilan taxit, hotellin respa, Finnairin terveyspalvelut ja vielä erityisesti Turkish Airlinesin lähtöselvityksen virkailija.

Se kyllä todettiin, että heille tärkein todistus oli juuri se PCR testi.

Ihan huikeen helpottavaa, että nyt ollaan tässä, ohi koko byrokratian.

Siitä sitten lennähdimme valtavan suurelle Istanbulin uudelle lentokentälle. En muista monenko jalkapallokentän suuruinen se on.

Palaan vähän taaksepäin. Koska Pertti oli junasta Tikkurilassa poistuessaan nyrjäyttänyt oikean nilkkansa, hänen liikkumisensa muistutti lähinnä kilpikonnan etenemistä. Siksi katsoin viisaimmaksi tilata hänelle Istanbulin kentälle kuljetuksen lähtöportille. Se oli hyvä, koska myös koko seurue pääsi samaan kyytiin.

Siinähän sitten saatiin hyvä katsaus kentän valtaviin mittasuhteisiin, kun peräti kahdella ”jeepillä” huruteltiin terminaalista toiseen.

En yhtään tiedä, mitä se tilaamani kuljetus piti sisällään.  Perttiä odotti pyörätuoli lähtöportilla mutta ihan häkellyin, kun minutkin istutettiin pyörätuoliin. Niin siis meidät kuskattiin koneeseen. Onneksi ei Anna Liisa ehtinyt ottaa kuvaa todisteeksi.

Malediiveille laskeuduttiin ja siitä jatko  Colomboon (lento kesti Istanbulista yhteensä n. 12 tuntia).

Colombon kentällä maahantulo ei ole koskaan sujunut niin nopeasti, kuin nyt, se oli sen QR koodin ansiota.

Kannattiko koko vaivannäkö???

KYLLÄ kannatti. Meillä on ainakin 4 viikkoa aikaa toipua matkastressistä.

Sri Lankassa ei enää ole päivän puheenaihe korona. Täällä on maskipakko, jota noudattavat paikalliset, ei niinkään harvat turistit.

Koska täällä on vain ihan muutama Omikron tartunta nyt, niin tietenkään ei ole hyvä, jos turistit sen tänne levittävät.

Olemme turvallisella mielellä ja nautimme Intian valtameren kuohuista, lämmöstä ja koko tästä upeasta luonnosta, jota ei vielä ole turismi pilannut.

Lämpimät terveiset Kati, Pertti, Anna Liisa ja Keijo

Huomenta Sri Lankasta!

Hautajaiset tämän maan tapaan.

Saimme kutsun hautajaisiin viime viikon lopulla. Mietimme vähän sitä, kun olin kuullut, että roviolla vainaja poltetaan tässä maassa ja ihmisiä on runsaasti katselemassa.
Kuulin juttuja, että kun nesteet katoavat voi vainaja kimmota istuma-asentoon ja jopa vilkuttaa sureville.
No tuo kaikki on entisaikaa ja ehkä vain hyvin köyhät edelleen  roviolla polttavat jos ei ole varaa esim. krematorioon.
Tämä vainaja oli meidän paikallisen ystäväperheen 70 vuotias ukki.
Minä halusin mennä hautajaisiin, koska olen täällä monenlaista juhlaa nähnyt, mutta en koskaan hautajaisia.

Kun lähestyimme paikkaa, näimme ison joukon valkoisiin pukeutunutta porukkaa tiiviinä ryhmänä.
He antoivat minulle tietä ja pääsin arkun äärelle. Monet ottivat kuvia ja niin minäkin.
Paksujen silkkipielusten keskellä `"nukkui" pienikokoinen tumma mies. Valkoiset hansikkaat ja sukat ja vaalean keltainen asu. Hän ei kyllä yhtään näyttänyt kuolleeelta.
Hetken kuluttua vainaja peitettiin niillä paksuilla silkkipeitoilla ja arkun kansi suljettiin.

Sitten arkku työnnettiin uuniin ja kaksi miestä laittoivat valkoiset liina päähänsä. He jäivät tulen vartijoiksi ja ovet suljettiin.
Nyt lähti omaiset liikkeelle ja me seurasimme. Kierrettiin hiljaa kävellen krematoriota ympäri monta kertaa. Joku sanoi, että sillä on tarkoitus karkottaa pahoja henkiä.
Näin vain yhden ihmisen vuodattavan kyyneleitä. Hän oli vainajan tytär eli meidän ystäväperheen äiti.
 Asiasta poiketen kerron. että tämän perheen pikkupoika kuoli pari kolme vuotta sitten.
 Lapsi oli jo syntyessään hyvin sairas ja avustimme perheelle kylpyhuoneen rakentamista ihan tuon sairaan lapsen takia. Lapsi kuitenkin kuoli. ennekuin kylyhuone valmistui. Olen blogissa kertonut aiemmin tästä lapsesta.

No niin, vielä vähän hautajaisista. Poltto kestää pari tuntia ja piipusta nousi tumma savu kohti taivasta.  Saattoväkeä oli noin 120 henkeä. Muistotilaisuus oli jo ollut edellisenä yönä, joten nyt tarjottiin ihmisille vohveleita, pikkuleipiä ja limonadia.
Lähdimme kotiin tämän jälkeen.
Illalla ennen unen tuloa ajattelin asiaa syvemmin. Näinhän se on, ensin tänne synnytään. Kaikki samanarvoisina. Eletään elämä ja sitten haihdumme savuna ilmaan, eikä meitä enää ole.

Näkemiin taas tällä kertaa ja lämpimät terveisemme!

Tervehdys Sri Lankasta!

Hei blogin seuraajat!

Pitkästä aikaa yritän rutistaa blogia.  Aloitus ei ole helppoa, kun kaikki blogiasetukset ovat muuttuneet neljässä vuodessa. Lisäksi silmäsairauteni asettaa melkoiset haasteet myös. Blogin aloitukseen saimme neuvoja Pylvään Pekalta, joka seikkailee Anitan kanssa täällä päin Intian puolella.

Muutamat, jotka seurasivat blogiani ovat halukkaita kuulemaan, mitä tänne nyt kuuluu. Siis lähinnä Chaturalle ja hänen perheelleen. Sitä tarinaahan te seurasitte monta vuotta.

Saavuimme tänne saarelle nyt 20. kerta ja jo vuodesta 2012 olemme asuneet tällä samalla alueella.

3 vuotta sitten omistaja rakennutti pienen talon meidän asuttavaksi. Omistajapariskunta asuu Italiassa ja he ovat ottaneet meidät kuin sukulaisikseen. 

Tämähän on iso noin 1,5 hehtaaria kokoinen alue, jossa on muitakin taloja. Kuitenkin jokainen sen verran kaukana toisistaan, että yksityisyys säilyy-.
Niillä toisilla taloilla omistaja tekee bisnestä.

Meidän talossa on ison hotellihuoneen kokoinen makuuhuone, kylpyhuone ja iso keittiö,
Ihan nurkalla on samanlainen pikkutalo, jossa ovat asuneet meidän lapset. He eivät toki ole täällä jokavuosi, joten suurimman aikaa olemme kaksin.
Rakastamme tätä aluetta ja lähden vain puolipakosta keskustan (vajaa kilometri) vilinään.
Meillä on jo useampi vuosi ollut sama talonmies pariskunta Kanthi ja Simo (Simo-nimen olemme hänelle antaneet, kun oikea nimensä on niin vaikea lausua). 

He ovat todella mukava ja työteliäs pariskunta, joka huolehtii ison piha-alueen siisteydestä, joka-aamuisesta uima-altaan puhdistuksesta yms...

Simo ei osaa lainkaan englantia ja seuraan joskus ihmeissäni, kun he keskustelevat ja puuhailevat jotain Pertin kanssa. Koko ajan kuuluu puheen pulputus Kysyin, että mitä te oikein puhutte keskenänne? Kyllä sillä kehon ja ilmekielellä pärjää pitkälle.

Chatura oli 2 vuotta Dubaissa kuninkaallisen perheen omistamassa hotelli-ravintolassa työssä. Hän ansaitsi hyvin ja säästi palkkansa. Säästöt hän käytti Villa Otterin ehostukseen. Nyt on talossa ulkohuussin ja ulkosuihkun sijaan kylpyhuone, upea sisäkatto ja viime talvena laatoitetut kaakeli- lattiat.
 Se on kaunis talo ja muistelen, miten tuskalla ja vaivalla saimme talon asuttavaan kuntoon.

Viime viikon alussa tuli Chaturalta puhelu, että viikonloppuna on rukoustilaisuus Villa Otterissa ja olisi ehdottoman tärkeää meidän olla paikalla.  Se oli kahden yön keikka, joten varasimme majoituksen ja lähdimme matkaan.
Ensin luulimme, että sen on joku kodinsiunaus, vaan ei.
Se oli muisotilaisuus siitä, että Chaturan isän kuolemasta oli kulunut 17 vuotta. Emme tiedä oikeasti mikä on totuus, koska meillä jäi jo vuonna 2001 sellainen mielikuva, että Chaturan isä oli jo kuollut.

No oli vuosia mitä tahansa, niin matkasimme Beruwelaan viime perjantaina. Illalla menimme Villa Otteriin ja HÄMMÄSTYIMME!  Hyvänen aika, mitkä juhlat täällä oikein on alkamassa!
Koko talo puettu valkoisiin! Ensin ihastelimme uudet peilikirkkaat laattalattiat, jotka Chatura oli edellisenä yönä vahannut.
Pian saapui tuktuk josta laskeutui 3 munkkia. heidän jalkansa pestiin ja istutettiin sisällä talossa kunniapaikoille .  

Chatura ja perheensä polvistuivat lattialle. Alkoi reilun tunnin kestävät rukoukset. Enimmäkseen munkit olivat äänessä, mutta myös perhe vastasi. Olisiko siinä kuitenkin ollut jotain meille tutusta kirkonmeiningistä. Oli myös se valkoinen lanka, jolla ympäröitiin koko porukka.

Tämän jälkeen munkit poistuivat ja kokit saapuivat taloon. Oli koko yön kestävät ruuanvalmistujaiset edessä.
Seuraavana aamuna taloon tulisi 15 munkkia ja noin 150 ihmistä viettämään muistotilaisuutta!!! Onpahan tulossa melkoiset kekkerit tuumailimme ja lähdimme majapaikkaamme Beruwelan rannan lähelle. Muistorikas kävely tutulla rantahietikolla ja yö luxus Villassa.

Lauantaina aamulla klo 10 tuktuk haki meidät taas Villa Otteriin. Siellähän oli kuumeiset juhlavalmistelut lopuillaan. Porukkaa, lähinnä perhettä ja sukulaisia oli kuin pipoa. Noin 10 ruokapataa höyrysi ulos rakennetussa kenttäkeittiössä, Emme osaa tehdä muuta, kuin jäädä odottamaan, mitä tuleman pitää.

                                       

                                                          Chatura isänsä kuvan kanssa

Pian alkaa kuulua rummun päristysta ja porukka sähköistyy. Tietä pitkin astelee keltaisten silkkisten aurinkovarjojen suojaamina 15 oranssiin puettua munkkia. Heidän jalkansa pestään ja kuivataan. Sitten asettuvat valkoisella verhotuille tuoleille.
 Perhe ja sukulaiset polvistuvat lattialle. Siihen kutsutaan meitäkin, mutta en halua kokea sitä häpeää, että minua pitää olla auttamassa ylös kaksi henkilöä vähintään. Jäämme siis ainoina  tuoleille istumaan.
Alkaa seremonia, josta emme ymmärrä tietysti mitään muuta, kuin että jonkinlainen vuoropuhelu siinä on käynnissä, jossa munkit rukoilevat monotoonisella äänellä. Polvistuneet ihmiset ovat hartaina päät kumarruksissa, kädet rinnalla rukousasennossa.

Minä teen havaintoja, että yksi munkki näppäilee helmojensa suojissa kännykkää, yksi kaivelee nenäänsä ja kaksi supittelee keskenään naureskellen. Mitä ihmeen teatteria!!!!
Alkaa ruokailu. Munkkien kädet pestään, he eivät siis itse tee yhtään mitään.

Heille tarjotaan ruoka isoille lautasille, siis niitä kymmentä ruokalajia. Lautaset täyttyvät ja sormin syövät ehkä kolmannksen. Sen jälkeen jälkiruokatarjoiluun jouduin  minäkin. Minun osalle tuli sellainen punainen puddinki, kuin sammakon kutua. Ei meinaa pystyä millään lusikassa. Kamalaa, jos tämä luiskahtaa munkin kaavulle!!!

Ruokailun jälkeen seurasi lahjojen jako munkeille. 2 lahjapakettia ja rahakirjeet kaikille. Ei kiittämisiä lainkaan, se ei kuulema kuulu asiaan. Heidän ei tarvitse kiittää.
Rummun päristessä munkit poistuivat ja heidän jättämänsä ruokalautaset tyhjennettiin jäteastiaan!!!

Tämän jälkeen alkoi valua kyläläisiä ruokapatojen äärelle. Kaikki olivat tervetulleita syömään ja voi hyvä Buddha, mitä annoksia ne keräsivät lautasilleen. Meikäläinen olisi yhdestä sellaisesta täyttänyt kupunsa 3 päivää.
Kaikki toivat kuitenkin tuliaisia. Luulen, että suurin osa ruokaa. Vieraita tuli iltamyöhään saakka.

Kyllä vähän pohdimme keskenämme, kuinka kalliiksi tällaiset pidot tulevat. Ei ihan pikkurahalla.
Enkä myöskään voinut olla Chaturalle vähän kritisoimatta munkkien käytöstä hartauden puuteesta.

Oikeastaan eihän tämä meille kuulu, vaan tämä on heidän kulttuuriaan.

Vuonna 2001 tapaamamme pienen isättömän pojan elämä on nyt kaikin puolin kunnossa. Hänellä on nyt koti ja mikä tärkeintä AMMATTI, johon hän aikoo hankkia lisäkoulutusta.
Voisi kyllä kehumatta sanoa, että Pertillä ja minulla on ollut tosi suuri vaikutus hänen elämäänsä!!! Buddha tuskin olisi tähän kaikkeen ehtinyt!

                                                                  Munkkien lahjoja
                                                     

 Rahan jakoa

Moni kysyy, kuinka saamme täällä aikamme kulumaan  jopa 2 kuukautta! Ei ole vaikeuksia!

Kun syyskuusta joulukuun loppuun oli kello herättämässä neljänä aamuna viikossa viiden jälkeen ja lähdin kuntosalille, niin nyt voin vain makoilla varjossa ja kuunnella äänikirjoja ja viidakon ääniä.

Meillä on siivous ja liinavaatteiden vaihto kahdesti viikossa. Olemme nyt hyväksyneet sen palvelun, sillä siten työllistämme 3 nuorta. He tietävät, että poislähtöpäivänämme on tiedossa hyvät tipit. Myös talonmiespariskunnalla on tippipäivä joka perjantai.

 Meillä on niin pienet asumiskustannukset. että mielellään anamme heille, jotka huolehtivat meidän viihtyvyydestä täällä.

                                  

Vietämme ulkona lähes koko valoisan ajan päivästä. Minä kuuntelen äänikirjoja ja Pertti puuhastelee niitä näitä. Pimeä aika ei ole mukavaa. Pitää siirtyä sisälle ja on tosi kuuma. Ilman ilmastointia olisi vaikeaa. Nappaan sen päälle vähän väliä.
 Mutta kun uneen pääsee, niin helposti 9 tuntia putkeen. Helle väsyttää ja vie voimat. Kun tulee pimeä, herää monet viidakon eläimet. Illan tullen ja yöllä meidän katolla ravaa ties mitä elukoita. Rapina ja erilaiset äännähtelyt kuuluva aamuyön tunneille, sitten hiljenee, kunnes linnut, apinat ja kylän kukot aloittavat, mutta niihin ääniin tottuu äkkiä,

Uskokaa tai älkää, mutta tämän blogin kirjoitukseen meni minulta melkein 5 tuntia, kirjoitusvirheitä varmaan tuli tarkistuksesta huolimatta.


Lämpimin terveisin Kati ja Pertti

Lisää kuvia

Lauantaina 21.2.2015

TUPAANTULIAISET VILLA OTTERISSA!

Kun talvella 2012 seisoin eräänä pyhäpäivänä tulevan kodin rakennuksella, oli se ehkä rakennusvaiheen kiperin hetki. Siinä olimme me talon rakennuttajat ja Chaturan perhettä. Talossa oli seinät pystyssä, ei kattoa, muusta puhumattakaan. Totesimme, että on niin paljon tämä homma kesken, ettei meidän rahat millään riitä.

Kun äiti ja poika näkivät ahdinkomme, he esittivät, että keskeytetään talon rakentaminen toistaiseksi ja jatketaan joskus myöhemmin.

Koko läsnäoleva porukka suorastaan jähmettyi säikähdyksestä, kun minä aloin suureen ääneen itkemään. EI, ei kesken ei jätetä. Muuten kaikki työ on mennyt hukkaan, eikä talo ehkä valmistu koskaan.

Sen vuoden blogista on luettavissa, kuinka homma sitten kuitenkin jatkui.
 Edelleen talosta puuttuu vielä suihku/wc mutta siitä me emme enää ota huolta He käyttävät ulkosuihkua ja huussia, mutta niihin he ovat tottuneet jo aiemmassa kodissaan. 

Eilen me vietimme ilojuhlaa Villa Otterissa. Nyt kyllä piti pidätellä liikutuksen kyyneleitä. Mutta se oli vaan suurta helpotusta siitä, että oltiin vihdoin päästy näin pitkälle! 
 Oli hienoa, että  Anita ja Pekka pääsivät mukaan, koska myös heidän apunsa on ollut merkittävä.
 Mukavaa, että Tarja ja Mikakin olivat näkemässä projektin valmistumisen. Olihan sillä puheenaiheella "kyllästetty" heidätkin vuosien mittaan.

Olin ostanut 10 metriä verhokangasta, josta Deepani oli vuorokauden aikana ehtinyt ommella uudet verhot ikkunoihin.
Villa Otter näytti hyvin kodikkaalta.

 Perhettä oli runsaasti koolla. Chaturan 2 enon lapset 6 kpl (joista kaikki olemme tunteneet ihan vauvasta saakka). Vilinä ja vilske oli melkoinen... kuin Vilkkilässä kissoja. Chaturalle viemämme radio soi täysillä ja siinähän alkoi jo aikuistenkin tanssijalkaa vipattaa.

Jatkamamme kylpyhuonerakennus Hikkaduwassa sai vauhtia, kun Riitta ja Jokke, Anita ja Pekka sekä Tarjan äiti Satu Tuusulasta tulivat apuun. Siitä suuret kiitokset heille.

Sampath sai asiantuntevia neuvoja Pekalta ja vaikka sitä nyt ei ihan valmiiksi saada, niin pienen sairaan lapsen pesuhommat hoituu huomattavasti helpommin.

Mikan ja Tarjan mukaantulo pari viikkoa sitten, teki meille hyvää. Ollaan oltu kaksistaan niin paljon, että erittäin mieleinen seura loppulomaksi on ollut ihan huikea juttu.

Teimme heidän lomansa alussa 3 päivän matkan vuoristoon,josta osa junalla jopa 2 kilometrin korkeudessa. Tätä reittiä on kehuttu maailman kauneimmaksi  junareitiksi. Ja ei kyllä turhaan ole kehuttu!!!

Nyt me asumme täällä Beruwelassa viimeisen viikon, lähellä Chaturaa ja Deepania, joita voimme tavata usein. Polskimme omassa uima-altaassa ja nautimme täydellisestä yksityisyydestä. On niin paljon annettu tänne apuja, että pikkuisen itsellekin...! Kun viimeinen viikko alkaa, nostaa se aina palan kurkkuun, eikä sitä saa nieltyä, ennenkuin jossain Mikkelin seutuvilla kotimatkalla.

Luulen, että meidän blogimme päättyy tähän. Kiitos kaikille mukana matkanneille. Hengessä mukana olleille ja rahallisesti avustaneille. Kumpikin tuki on ollut hyvin tärkeää!

j.k. Tarkoituksenamme on  kutsua Chatura Suomeen myös tulevana kesänä. Nyt se on vielä mahdollista, kun ei hänellä ole vielä työesteitä. Myöhemmin on edessä mahdolliset jatko-opinnot ja vakituinen työ.

Hyvää ja Onnellista elämää kaikille !

Kati ja Pertti 

                                                      Pertti ja Mikko Villa Annan pihalla

                                                                      Villa Otterissa

Lisää kuvia tulossa

Sri Lankan matka 2015

Täällä jälleen Sri Lanka

9.2.2015

Nyt on tullut useita kyselyitä, että missä viipyy meidän blogille jatkoa? Syynä ei ole, ettei olisi kerrottavaa vaan pikemminkin näköongelmat. Koska tämä vuodesta 2009 saakka kirjoitettu blogi on samalla meidän matkapäiväkirja, niin kirjoitan nyt jonkinlaista yhteenvetoa ja laitan kuvia. Facebookista tuttua asiaa tulee myös mukaan. Kaikki eivät kuitenkaan ole Fb:ssä.

Siitähän ei pääse mihinkään, että matka tänne on aina melkoinen voimainponnistus. Pitkä ja äärettömän rasittava, kun on vielä yölennot.

Tähän maahan saapuminen on aina kulttuurishokki, joka kerta, vaikka nyt jo 16. kerta, aina menee pää pyörälle.

Asumme tässä pienessä viidakkotalossa nyt neljättä talvea ja ihan paikallisasutuksen keskellä korkean aidan ja portin suojissa sekä turvakameroiden valvonnassa.

Keskusta ihmis- ja liikennevilinöineen on kilometrin päässä.

Aallot kuuluvat iltaisin.

Kotiuduimme tuttuun taloon heti ja pääsimme vuorokausirytmiin mukaan, kun illalla saavuimme.

Mutta alkuun lämpö ja ilman kosteus lyö ihan ällikällä. Siihen kuitenkin keho tottuu pian. Talossamme on vaihtunut jälleen talonmies, nuori englantia taitamaton kaveri Lahiru.

Hän on varmaan tosi köyhä, saaneeko palkkaa ollenkaan, vai vaan asumisoikeuden tontin takana olevassa hökkelissä. Hänen työtehtävänään on puutarhanhoito portin sulkemiset/avaamiset sekä talon ulkovalaistuksesta huolehtiminen.

Kun toisena päivänä lähdimme keskustaan ostoksille toi hän meille oman ostoslistansa. Vähän hämmästyimme, mutta päätimme tuoda tarvittavat ruokatarvikkeet (n.10 euroa). Koska listassa oli mm. kilo broileria, niin otimme lisäksi 3 kg riisiä.

Meillä on ollut aina tapana maksaa talonmiehelle viikottainen tietty rahasumma, täkäläisittäin ihan hyvä. Nyt emme maksaneet, koska ostokset ylittivät reilusti tuon summan.

No niin, oli sitten lauantai-ilta ja Lahiru tuli pyytämään vähän rahaa. Pertti ei antanut mutta minä halusin antaa, ettei poika jää ilman ruokaa viikonlopuksi, Välittämästi lainasi Pertin polkupyörää ja fillaroi ostoksille.

Muutaman päivän kuluttua, kun taas olimme lähdössä ostoksille, toi poika järkyttävän pitkän ostoslistan. Siitä me kieltäydyimme ja otimme yhteyttä talon asioitten hoitajaan ja kysyimme, onko tarkoitus meidän ruokkia tämä talonmies? Vaikka maksamme hänelle viikkopalkkaa. No ei tietenkään ollut sellaista tarkoitusta ja Lahiru taisi saada vähän moitteita toiminnastaan. Asia kaikenkaikkiaan on vain meitä huvittanut ja olemme edelleen hänen kanssaan hyviä kavereita kielimuurista huolimatta.

Hän selvästi tykkää meistä ja tekee milloin mistäkin asiaa meille. Esim. kynää lainaamalla. Usein annan hänelle jotain pientä. Tuliaislahjana sai suomalaista suklaata ja hienon otsalampun. Se lamppu otsallaan hän tuntee itsensä tosi tärkeäksi. Käy aina tarkistamassa toimiiko meillä kaikki valot. Hyvia avulias aatu!

Chatura ja äitinsä Deepani vierailivat meillä toisena viikonloppuna. Oli ihanaa nähdä taas Chatu, joka puolenvuoden eron jälkeen on selvästi miehistynyt ja entisestään komistunut.

Hän opiskelee nyt hotellialaa ja arkipäivät on työharjoittelussa isossa hotellissa Beruwelassa. Tapaamiset arkisin eivät oikein onnistu. Hän on kiinnostunut alasta ja tähtää hotetellialan jatko-opintoihin. Me olemme hänestä tosi ylpeitä ja se suuri tunteiden määrä, mikä hänestä huokuu meihin, sitä ei voi olla tuntematta.

Kun on saanut seurata hänen elämäänsä siitä pikkuisesta isättömästä pojasta lähtien ja joka sitten hellyttävästi pyysi Perttiä isäkseen, kyllä pala nousee kurkkuun, kun näitä muistelee.

Toisena sunnuntaina meillä oli mahdollisuus päästä mukaan Marja ja Pentti-Oskari Kankaan organisoimalle ja heidän suuren suomalaisjoukon tukemalle koulukenkien lahjoitustilaisuuteen.

Viidakkoon ohi riisivainioiden, palmumetsien ja monenlaisten asumushökkeleiden noin 20 km.

Sieltä viidakosta tupsahti suomalaisten avustuksella rakennettu koulu ja koulun piha mustanaan värikkäästi puettuja lapsia ja heidän vanhempiaan. Kenkätehtaan autoa odotettiin. Kuin kuuta nousevaa. Oli vähän myöhässä, mutta saapui kuitenkin. Koulun sisäpuoli tyhjennettiin ja kenkälaatikot kannettiin sisälle.

Lapsille oli jaettu numerolaput, joiden perusteella heidät laitettiin jonoihin, Konrolli oli hyvin tarkkaa. Tytöt saivat valkoiset ja pojat mustat kengät. Ne myös tietysti sovitettiin ja kasvunvara oli hyvä jättää. N. 450 koululaisesta useimmat saivat elämänsä ensimmäiset oikeat kengät. Lapset olivat onnellisia poistuessaan kenkälaatikoittensa kanssa. Kenkäparin hinta oli 4,30-5,50e.

Samaan tilaisuuteen vein lahjoituksena Suomesta tuomani käytetyt silmälasit. Niitä olisi varmasti mennyt paljon paljon enemmänkin, mutta meillähän oli jo tullessa tavaraa yht. 100kg.

Kun Villa Otter pari vuotta sitten valmistui oli budjetti ylitetty niin roimasti, ettei huonekalujen hankintaan ollut mitään mahdollisuutta. Oli suuri asia, että saatiin äidille ja pojalle oma koti. Viime talven matkabudjetti hupeni jääkaapin ostoon. Se oli erittäin tärkeä, vaikka siellä varmaan useinmiten on vain valo.

Huonekaluja päätettiin miettiä tänä talvena, mutta...tuli rahalle tärkeämpi kohde: Viime talven blogissa kerrottiin hyvin sairaasta pienokaisesta pitkäaikaisen paikallisen ystävämme perheessä.

Perheen kotiin tarvitaan kipeästi pesuhuonetta ja vessaa. Nyt velttoa lasta joutuu roikottamaan avosuihkun alla naapurin tontin rajalla. Isän palkasta puolet menee lapsen sairaanhoitokuluihin.

Jo viime talvena ystävämme Hannele lahjoitti ison summan rahaa pesuhuoneen rakennusta varten.. Se on kuitenkin vielä pahasti kesken ja vaatii toisen mokoman rahaa. Täällä rakennustarvikkeet ovat suomen hinnoissa.

Päätimme lähteä auttamaan, että hyvin aloitettu työ ei menisi hukkaan.

Villa Otter saa huonekalut myöhemmin. Tehdään asioita tärkeysjärjestyksessä!

Mutta on totta, että kun antaa, niin myös saa! Älysin kerrankin avata suuni oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Meille alkuvuosista tutussa pienessä osin suomalaisomistuksessa olevassa hotellissa on remontti käynnissä. Kalusteet mm. uusitaan.

Kalusteet on valmistettu täällä ja mäntypuu tuotu suomesta. Vahvoja kuin mitkä. Meillä oli mahdollisuus valita sieltä edulliseen hintaan sohva, nojatuolit, sohvapöytä, tv-taso ja iso puukehysteinen peili.

Kun ostimme uudet istuin ja selkänojatyynyt olivat ne suorastaan hienot ja niin hyvin sattuvat suomalaisten rakennuttamaan kotiin.

Vuokrasimme pienen kuorma-auton ja huonekalut lähti 45 km päähän Beruwelaan. Edellisenä iltana vain soitimme ja sanoimme tulevamme kalusteiden kanssa.

Sillä matkalla minä sain tämän keuhkoputken tulehduksen. Istuin kuorma-auton kopissa ja sivuikkuna oli rikki, siitä kävi melkoinen veto ja lisäksi satoi vettä niin paljon, ettei pyyhkijöistäkään ollut mitään apua. Pertti teki matkaa katetulla lavalla nojatuolissa istuen.

Puolivälissä matkaa poliisi toppasi matkanteon isolla valkoisella käsineellä. Minähän säikähdin, että mitä? Pitikö olla joku kuljetuslupa. Kuski rauhoitteli, että nou hätä, Hän viipyi poliisin juttusilla vartin ja selvisi, että puuttui joku verolappu. No, siitähän selvisimme maksamalla.

Huonekalut eivät olisi voineet paremmin sattua Villa Otterin olohuoneeseen. Nyt siitä vasta tuli KOTI. Myös perhe oli hyvin onnellinen ja Chatulle erityinen merkitys on, että materiaali on Suomesta. Maasta, jota hän rakastaa ja josta hän viimekesäisellä käynnillään sai niin paljon uusia ystäviä.

Sunnuntaina iltapäivänä tulin kipeäksi. Nyt olen tehnyt tuttavuutta kotilääkäri+sair.hoitaja, lisäksi lääkäriasemalla yleislääkärillä, joka lähetti erikoislääkärille. Kolmesti on lääkkeet vaihdettu.

Kerron tässäkin vielä tuon jutun, kun erikoislääkäri nuorehko mies ensimmäiseksi kysyi, olenko käyttänyt huumeita. Sekosin niin tuosta kysymyksestä, että kun hän kysyi ikääni, en sitä todella muistanut. Hätäinen vastaukseni kuului ”very old”, johon lääkäri purskahti nauramaan. Nyt sain taas uudet lääkkeet, joitten lääkäri sanoi auttavan parissa päivässä.

En minä sängyssä ole malttanut pysyä päivisin, vaikka yöt ovat menneet yskiessä. Ei tää kovasti ole menoa haitannut.

Chatun halusin viime lauantaina taas tänne Hikkaduwaan ja hän tuli mielellään. Meillä ei ole aikaa paljon yhteisiin hetkiin, joten kaikki mahdollinen käytetään hyväksi.

Jaksoin olla liikkeellä monta tuntia. Illalla ennen minun lääkäriin menoa tämä meidän hausman valmisti huippuaterian meille kolmelle. Pertti kehittyy vuosi vuodelta kokkaustaidoiltaan.

Tällä hetkellä maanantaina, on Pertti Colombon kentältä vastassa meille erityisen mieluisia vieraita. Mika ja vaimo Tarja ovat tulossa loppuajaksi tänne. He tulevat asumaan talon alakertaan. Tulevat kyllä jo 3. kertaa, mutta viime käynnistä on jo 7 vuotta ja silloin oli sota pahimmillaan ja vielä lapsetkin mukana.

Nyt on 10.2. tiistai-ilta ja toden totta, kyllä lääkärin lupaus piti paikkansa. Olen terve, kuin pukki. Ylihuomenna aamulla anivarhain suuntaamme 3 päivän matkalle yhdelle maailman kauneimmaksi kehutulle junareitille parin kilometrin korkeuteen vuoristoon.

Suomessa ei ole tarvinnut nyt pakkasista kärsiä. Toivotamme aurinkoista ihanaa kevättalvea kaikille.

Kati ja Pertti

j.k. Käykää lukemassa myös blogia www.anitajapekka.blogspot.com Ystävämme reissaavat ympäri saarta reppureina ja blogi on todella mielenkiintoista luettavaa.

Malediivit

Kotimme

Chatura

Kenkien jako

Silmälasien jako

Kenkien saajia ja sovittajia

Vakavasti sairas pikkupoika

Kalusteita Villa Otteriin

Vihannestorilla

Lääkitystä