Kotimatka alkaa

Lähdimme Hikkaduwasta illalla klo 22.00. Oli mukavasti koko päivä aikaa pakata ja vielä nauttia lämmöstä ja auringosta.

Olimme luvanneet pysähtyä vielä Beruwelassa ja tavata Chaturaa.
Kun autonvalot pyyhkäisivät heidän kotinsa tienhaaraa, totesimme, että koko perhe, isoäitiä ja isoisää myöten, oli tullut iltamyöhällä meitä vielä moikkaamaan. 

 Jätimme riisisäkin ja paljon muuta tavaraa, jota emme saaneet mahtumaan matkalaukkuihin.
Paljon tarpeetonta meille mutta tarpeellista heille.

Siinä tienposkessa Chatura vielä polvistui maahan ja kosketti otsallaan kengänkärkiämme. On todella hämmentävää ottaa vastaan niin suuri kiitoksen osoitus.
Siinä tilanteessa kuuluisi kuulemma koskettaa kiittäjän päälakea mutta me emme sitä ole tienneet.
Se on kuitenkin heidän kulttuuriaan ja suurin mahdollinen kiitollisuuden osoitus.
Ei siinä sitten paljon ehditty eron kyyneleitä vuodatella kun meidän oli jo jatkettava matkaa. 

 Olo oli haikea ja pettymyksen kyyneleet polttivat silmäluomien alla. Niin suurin toivein lähdettiin matkaan ja kuitenkaan tavoite ei toteutunut!
Projekti kuitenkin jatkuu. Lupasimme heille, että ensi tammikuussa yritetään uudestaan. Kesken ei tätä asiaa jätetä!
Pari iltaa ennen lähtöämme meille esiteltiin Sri Lankalainen mies, joka on ollut monelle suomalaisellekin suurena apuna juuri näissä talokauppa asioissa. Hän tuntee kiinteistökaupan kiemurat tässä maassa ja on perillä lakiasioista. Hän lupasi tulla meille avuksi ensi vuonna. Voi kunpa olisimme tavanneet hänet aikaisemmin!

Kotimatka sujui nyt ilman kommelluksia mutta olihan se raskas. Hikkaduwasta Tuusulaan (jossa yövyimme) 29 tuntia. Kun ei osaa nukkua lentokoneessa ja kaksi nukkumaanmeno aikaa oli jo ohitettu niin voitte uskoa, että todella oli pönttö sekaisin. 

Oli sentään lähtöpäivän aamunakin herätty klo 5-6 välillä. Kyllä siinä on matkustamisen hohto kaukana. Voi jopa sanoa, että se menee jo tuskan puolelle.
Ja ne turvatarkastukset… en edes muista kuinka monesti meidät kopeloitiin ja käsimatkatavarat pengottiin. 

Se pitää tietysti ymmärtää, että niitä tehdään kaikkien matkustajien turvaksi.

Rehellisesti voi myöntää, että on ihanaa olla taas kotona. Menneet reilu 6 viikkoa on vielä kuin unta. Täytyy palata kaikkeen kokemaansa tätä blogia lukemalla.

Deepanin ja Chaturan kotia varten varatut ja lahjoituksina saadut rahat on tänään talletettu pankkiin 9 kuukauden määräaikaistilille. (Tämän haluamme tiedoksi kaikille talohankkeeseen osallistuneille). Siellä ne saavat odottaa uutta Sri Lankan reissua tammikuussa 2012.
Kiitos ”kommentaattoreille”, jotka todella piristitte ja hauskutitte lukijoitakin eikä vain kirjoittajia.


Tähän loppuun julkaisemme Chaturan kirjoittaman kirjeen. Se on kirjoitettu sillä kielitaidolla, minkä hän on tähän mennessä saavuttanut. Heidän kouluenglanti on hiukan erilaista kuin meillä täällä Suomessa.

Aurinkoista ja mukavaa kevään odotusta kaikille!


Kati ja Pertti

Lähtöpäivän kuvia

Nyt on pakkaukset käynnissä. Siis tarkoittaa sitä, että poistetaan, punnitaan ja lisätään ja kaikki sama taas uudestaan! 

Ei meinaa vaaka asettua oikealle lukemalle, ei sitten millään. Katsotaan nyt miten Etihad Airwaysille kelpaavat ylimääräiset kilot syntymäpäivälahjojen takia

Kuulemisiin K&P

Kotiinpaluu lähestyy

Nyt alkaa olla panokset lopussa ja vitsit vähissä!
Kuvatkin taitavat jo alkaa toistua.

Erityisesti tässä on Mikolle terveisiä kuvan muodossa. Mikko kun on täällä vuosikausia käyttänyt tyhjää riisisäkkiä ostoskassina, kekseliäs mies kun on, niin me nyt vähän jalostimme hänen ideaansa.

On tullut ostettua n. 40 kg riisiä. Ei toki pelkästään säkkien takia. Tyhjille säkeille keksimme uuden käyttötarkoituksen vasta muutama päivä sitten.

Viimeisen 10 kg:n säkin Pertti kantoi eilen illalla olkapäällään läpi Hikkaduwan keskustan. Kyllä se melkoisesti hilpeyttä paikallisissa herätti ja oli paljon tuktuk kyytiä tarjolla.
Olemme käyneet ruinaamassa Food Citystä tyhjiä säkkejä ja kun niitä ei enää ollut, oli pakko ostaa riisit mukana. (Viedään riisi sitten huomenna vaikka Beruwelaan).
Keksimme, että noista säkeistähän saakin mainion uusiokäytön. Aina tämmöinen eksoottinen riisisäkki vähän muunneltuna Prisman muovikassin voittaa.

Ulla, sinun lahjoitus papalle on toimitettu ohjeittesi mukaan. Hän kertoi saavansa sillä rahalla uudet renkaat pyörätuolinsa pyöriin. Se oli enemmän kuin tarpeen hänelle.

Älkää ihan vielä ystävät lopettako blogin lukemista. Kerrottavaa on vielä hyvästeistä Beruwelassa huomenillalla ja ”mualaisten” sekoilusta lentokentillä paluumatkalla.

Ihan tasapuolisuuden vuoksi kyllä paluumatka voisi hiukan helpompi olla, kuin tänne tulo.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Toivottavat Kati ja Pertti

jk. Kun tulee pulaa jutun aiheista niin kerrotaan vaikka riisisäkeistä.

Papan tekemä harja valmis

Nyt valmistui "rauniopapalta" tilaamamme harja. Senhän tuomme Suomeen vaikka olalla kantaen!

Hän halusi antaa sen meille lahjaksi mutta annoimme kyllä kunnon korvauksen taidolla tehdystä tuotteesta.

Toivottavasti kuvasta välittyy vanhuksen aherruksen tulos!


P+K

Partyt Beruwelassa

Hyvät ystävät!

On pakko myötää, että nyt alkaa kirjoituspuhti laantua. Kuumuusko aivot pehmentää ja muutenkin olon laiskistuttaa? Tiedä häntä!
Olimmekin eilisen nettipimennossa, kun joku vika pimensi yhteydet, mutta ihan hyvä ettei ollut blogipaineita eilen.

Matkustimme eilen aamupäivällä Beruwelaan bussilla. Jaksan aina näitä bussimatkoja kuvailla, kun ne on aina ”vähän tai enemmänkin niin kuin henkensä kaupalla”. Tämä taisi olla kamalin kokemus tänä talvena.
Tunsimme olevamme kuin hälytysajoneuvon kyydissä. Torvi soi ihan koko ajan ja nopeus n.70km/t. Se on näillä teillä todella kovaa. Minä ulvahtelin vähän väliä kauhusta ja pyysin Pertiltä, että jäädään pois tästä hullun kyydistä ja jatketaan toisella autolla.
No, perille päästiin ja pysäkillä pyristeltiin sulkiamme pää pyörällä kuin Mikon kanat ja huokailtiin helpotuksesta. Olo oli kuin merisairaalla.
Minä tuumasin, että kotiin mennään ihan varmasti junalla.

Deepani oli pyytänyt saada järjestää minulle syntymäpäiväjuhlat. Annoimme rahat tarvikkeisiin ja siellä oli 3 naista tehnyt valmisteluja koko aamupäivän. Pöytä oli tietysti katettu vain meille kahdelle, mutta ehdottomasti vaadimme koko perheen samanaikaisesti syömään.
Emme tienneet sitä, että traditioihin täällä kuuluu syöttää juhlakalua. Minä olin juuri ahmaissut suun täyteen ruokaa kun yllättäen toiselta puolelta Chatura ja toiselta Deepani alkoi omilta lautasiltaan työntää minulle sormillaan ruokaa suuhun. 

Siinähän sitten yritin epätoivoisesti niellä suurta möykkyä kurkusta alas.
Onneksi sen jälkeen sain itse määrätä tahdin, mutta lautasta täytettiin koko ajan. Kyllä epäilin, että näinköhän tästä hengissä selvitään!
Kun kakun leikkaus oli tehty ja kaikki lapset ja aikuiset laulaneet raikuvasti onnittelulaulun, alkoi kakun syöttö samaan tapaan.
Sitä ennen kakun sivuja olivat jo lapset ehtineet käydä näplimässä. Isät huiskivat mukuloita pois kakun kimpusta. Niin että samanlaisia ne on lapset kaikkialla maailmassa!
Kaikenkaikkiaan ne olivat ikimuistoiset juhlat meitä rakastavien ihmisten kanssa.

Siinä muisteltiin, että 26 vuotta sitten, kun lähdettiin kotimatkalle Beruwelasta, satoi ihan kaatamalla vettä. Bussin ikkunasta oli viimeinen näky, kun pieni Deepani juoksi auton perässä, itki ja huusi Peter, Peter, Kathi, Kathi!

Junalla kolkuteltiin turvallisesti kotiin illalla.

KIITOS onnitteluviesteistä ja kommenteista! Onnea on tarvittu monessa asiassa ja tarvitaan edelleenkin. Se on vain valitettavaa, ettei olo ole enää kuin kolmikymppisellä.

Lämpimin terveisin Kati ja Pertti

Kuukausi vaihtui

Luonnon kummajaisia

Kyllä se vaan toteen kävi paikallisten ihmisten luonnon tuntemus.
Jo kaksi päivää ovat aallot tuoneet rantahiekkaa takaisin. Paikka paikoin jopa metrin verran on ranta ylempänä, kuin vielä viikko sitten. Myös aallot ovat suuria ja jo kaukaa näkee, kuinka paljon hiekkaa tulee mukana.

Tänä aamuna aamulenkillä näin erikoisen näyn. Kävelimme kuivalla rantahiekalla ja päivittelimme aaltojen voimaa. Yhtäkkiä, kun katsoin merelle, en nähnytkään enää taivaan rantaa. 

Todella iso vesiseinä tuli kohti ja kun jäin oudoksumaan näkemääni, olinkin hetkessä melkein vyötäröön asti valkoisen vaahdon keskellä. 

Se oli varmaan sellainen ”minitsunami”.
Tilanne oli niin nopeasti ohi, että Pertiltä jäi aalto näkemättä. Hänen huomionsa kun olikin keskittynyt kaksiin pikku-pikkubikineihin, jotka juuri ohittivat meidät. 

Eipä silti, kyllä suolavesi kasteli hänetkin.
Monet ihmiset täällä rannalla vain tuijottavat merelle. Onhan siellä tietysti nähtävänä myös nämä äärettömän taitavat ja rohkeat surffarit, jotka ratsastavat lautojensa kanssa aallon harjoilla. Heitä voisi ihailla tuntitolkulla!

Lämpötila alkaa päivisin hätyytellä jo viimekesäisiä Suomen kuumimpia päiviä. Onneksi olemme saaneet olla terveinä! Nämä yleisimmät turistien kiusat ”ripulit ja rapulit” ovat säästäneet meidät taas tälläkin matkalla ainakin tähän asti.
Meillä on viimeinen viikko menossa ja vielä riittävästi ohjelmaa. Toivottavasti pari viimeistä päivää voidaan rauhoittua ja suggestoida itseämme pitkälle kotimatkalle.

Kaikkihan ei mennyt ”nappiin”. Kesken emme kuitenkaan hommaa jätä. Tavoitteena koti Deepanille ja Chaturalle on yhä voimassa.

Kiitos Ulla kommenteista ja kielikoulusta samalla. Sinähän todella myös kuulut tähän pieneen ”yhteisöömme” täällä. (Anteeksi, että unohdin mainita aiemmin). Ilman sinua olisi jäänyt se aika kauhea viidakkoreissu ja iilimato joki kokematta ja myös monet mukavat hetket näiden vuosien varrella.


Terveiset kaikille

K&P

Lauantaipäivää

Mikosta ja ”rauniopapasta”


Jos kuka ei muista Mikkoa, niin blogissa 9.2. kuva hänestä.
Mikolta tuli tänään viesti Suomesta; ”Täällä on kylmä! Pysykää siellä!”

Mahtaa Mikolla olla vaikeaa 4 kuukauden shortsikauden jälkeen pukeutua jälleen ainakin raappahousuihin, ellei ihan sitten pässinpökkimiin!!!
Hikkaduwan katukuvasta puuttuu se ”alkuasukaspyörämies”. Lämpimät terveiset Mikolle!

Mikko sitten ostikin tamiliperheelle oikean valiokukon. Se on niin hyvässä mieskunnossa, että 3 kanan höyhenet pöllyää jatkuvasti ja munia tippuu niin tiuhaan tahtiin, ettei perheenäiti meinaa ehtiä samassa tahdissa riisikakkuja leipomaan. Mikon
&kumppanien avustuksella on kyllä 100%:n tuotto.
Mikolle vielä; kyllä ne luomumunat täällä on ihan erinomaisen hyviä, eikö vaan?

Rauniopappakin oli tänään työnsä touhussa. Hänkin on taas vuodella vanhentunut ja pakostakin työtahti hidastunut , mutta laatu vain parantunut. (Ikää kuitenkin n.84 vuotta, eikä eläkeikää varmaan täällä tunneta).

Nyt syntyy päivässä 1 kpl taidolla tehtyjä katuharjoja. Ei se tienesti kovin suuri ole.
Pertti tilasi häneltä yhden harjan kotiin viemisiksi tarkoilla mitoilla, että mahtuu matkalaukkuun. Samalla hän teroitti kaikki papan tylsyneet työvälineet. Olipa joku ohikulkija kysäissyt, että onko papalla uusi oppipoika?

Hyvää yötä ja leutoa huomista päivää toivotellen

K&P

Aina ei käy niin kuin toivotaan

Kun tavoitteeseen ei päästy!

Kuinka monta yritystä ja mikään ei sitten lopultakaan onnistu! Vielä toissailtana olimme toiveikkaita talon suhteen. Ensimmäinen varteenotettava mahdollisuus (josta oli kuviakin blogissa) kaatui, kun yhtäkkiä myyjä perui koko kaupan. Tuli sitten toinen samanlainen tilaisuus ja oltiin todella toiveikkaita, kunnes myöhään illalla tuli soitto Beruwelasta. Hintapyyntö liian korkea.

Kyllä perhekin oli kaikkensa yrittänyt. He jopa olivat keränneet kaikki perheen ja läheisten kultakorut; vihkisormukset, korvakorut ja rannerenkaat. Sillä kultamäärällä olisi saanut pankista lisärahoitusta. Ei sekään kyllä meistä mukavalta tuntunut, että pitäisi luopua tällaisista tunne-esineistä.

Otimme eilen Chaturalle ja Deepanille varatut rahat pankin turvasäilöstä ja matkustimme taksilla Beruwelaan. Samassa kyydissä matkusti myös Pertin polkupyörä (+ Paulan punainen kypärä) uuteen kotiin.
Tapasimme perheen pankin ulkopuolella. Edellisenä iltana olimme tarkkaan pohtineet, miten menetellään rahojen suhteen.
Näin sitten teimme, että Chaturan tilille talletettiin 2 vuoden ajaksi riittävä opiskeluraha ja äidin tilille rahaa, josta riittää pieni summa nostettavaksi joka kuukausi 2 vuoden ajan. He olivat hyvin tyytyväisiä tähän ratkaisuun.

Vähän tragikoomista oli se, että kun olimme hoitaneet pankkiasiat, he kertoivat, että vielä olisi ollut yksi mahdollisuus! Me sanoimme, että nyt on myöhäistä. Jätetään asia ensi talveen eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja.

Ei ole todella valkoihoisen hommaa talon osto tässä maassa.

Tuomme rahat takaisin Suomeen ja talletamme ne tilille, josta voimme siirtää ne tarvittaessa Chaturan tilille Sri Lankaan. Kaikki saamamme rahat käytämme parhain mahdollisin tavoin Chaturan ja hänen äitinsä hyväksi, jotta hän saisi opintonsa päätökseen ja ammatin. Ja jos jaksetaan, niin tehdään uusi yritys ensitalvena. Joka tapauksessa jokainen euro tulee menemään Chaturan hyväksi.

Me olemme tosi pettyneitä ja voitte uskoa, että varsinkin perhe on pettynyt. Pyysimme hartaasti Chaturan vanhemmalta enolta, että he eivät ajaisi äitiä pojan kanssa pois kotoa. Meille luvattiin, ettei meidän tarvitse huolehtia ainakaan siitä asiasta. Heille kuulemma sittenkin on taloa tärkeämpi meidän ystävyys.

Myöhään illalla Chatura soitti Pertille ja pyysi saada kutsua Perttiä isäksi, koska hänellä ei ole ollut isää autokolarin jälkeen. Hän oli niin pieni, ettei isästä ole mitään muistikuvaa.
Se oli niin tunteisiin vetoava pyyntö, että kuka voisi kieltäytyä tuollaisesta pyynnöstä!
Siinäpä haastetta Pertille vaikka ei tarvitsekaan olla arkielämässä pojan elämässä niin isähahmona, vaikkakin kaukaisena, niin silti mukana.
Tämä köyhä isätön poika ei ole paljon elämässään ylellisyyksiä saanut. Meillä on ollut monien hyväsydämisten ihmisten avulla mahdollisuus auttaa häntä. Siitä kiitos kaikille!

Pekka, sinulle tiedoksi, että tietokoneella on kovasti harjoiteltu. Ensi viikolla yritämme tehdä hänelle jatkuvan internetliittymäsopimuksen.

Terveiset kaikille K&P

Ystävyyssuhteita

Lämmintä päivää kaikille lukijoille!

Muutamaan päivään ei ole tekstiä blogiin syntynyt. Ei ole oikein ollut kyllä kirjoitusintoakaan.
Päivät vain sujahtavat ohi niin vauhdilla. Aamulla, kun herää, ajattelee, että ihanaa, taas uusi päivä edessä. Kuitenkin kohta onkin ilta ja se päivä on taas poissa täällä olosta.

Nämä vuosien varrella solmitut ystävyyssuhteet paikallisiin perheisiin vaativat myös oman aikansa. Meillä on käynyt vieraita ja meitä on vastavuoroisesti kutsuttu kylään.

Eilen illalla vierailimme erään Upulin perheessä, jossa on 9 vuotiaat kaksoset. Kaksoset olemme tunteneet pienestä saakka ja he ovat hyvin kiintyneitä meihin. Riisiä taas 10 kg tuliaisiksi ja lapsille makeisia. Meille oli ruokatarjoilu. Täällä on sellainen tapa, että isäntä täyttää vieraiden lautaset aina sitä mukaa kun ne yhtään vajenevat. Ihan pitää tiukasti sanoa, en todella jaksa enempää.

 
Matka heille oli kyllä epämiellyttävä kokemus. 16 kilometriä tuk-tukilla pikkopimeää, kapeaa ja erittäin muhkuraista viidakkotietä. Jatkuvaa väistelyä ja äkkijarrutuksia valoitta ajavien polkupyöräilijöiden takia. Harvassa pyörässä on jonkinlainen tuikku. 

Menomatkalla oli tyhjä mahalaukku välillä kurkussa ja tulomatkalla meinasi tulla riisit ja karrit ulos ihan väkisin.

Tämä meidän pieni, muutamien ihmisten ”suomalaisyhdyskunta” alkaa vajeta. Mikko lähti maanantaina. Aina ennen hän on lähtenyt viimeksi mutta olihan hän jo ollutkin 4 kk. Mikon luvalla saan kertoa jotain hänestäkin. Mikkohan on itse sotaorpo ja niinpä hän avustaa erästä Tamiliperhettä sota-alueelta itärannikolla. Perheessä on äiti ja 2 tytärtä. Isä kuoli sodassa.

Mikko matkustaa täällä olonsa aikana usean kerran perhettä tapaamassa ja siihen junamatkaan pitää varata 3 päivää aikaa. Myös hän on avannut erään suomalaisen sotaorpojärjestön kanssa perheelle pankkitilin, josta perhe voi nostaa kuukausittain pienen summan. Lisäksi tämä äiti leipoo jotain riisikakkuja ja myy niitä lisätienestiksi. Nyt oli äiti vähän valitellut, että kakkuja menisi enemmänkin mutta kananmunat ovat kalliita.
Mikko oli tosi kekseliäs. Hänpä osti perheelle 3 kanaa, mutta että tulisi niitä munia, niin pitäähän se olla kukkokin ja niin tuli kukkokin ostettua. Se oli kuulemma vähän kalliimpi kuin kanan hinta.
Jokatapauksessa loistoidea ja vielä se tieto itsellä, kuinka pienesti voi saada suurtakin ja jatkuvaa apua aikaan.

Huomenaamulla lähdemme jälleen kerran Beruwelaan. Siitä reissusta varmaan on kerrottavaa seuraavassa blogijutussa.

Terveiset läheisille sekä ystäville kuten tietysti kaikille, jotka tätä lukevat.

K&P

Rantavalli sortuu

Sunnuntai-iltaa!

Lämmintä ja kosteaa!
Pakko myöntää, että kuumuus todella väsyttää, eikä siihen auta jatkuva veden latkiminen. Soodavesi taitaa olla parasta. Siinä tulee samalla kehoon imettyä nesteet ja suolat.

Meiltä on vaan voimakkaiden maininkien myötä hävinnyt ihana rantaviiva. On seurattu huolestuneena, kuinka lähiravintoloiden pöydät ja tuolit sortuvat veteen, jopa suuretkin puut kaatuvat juuriltaan.
Ennen käveltiin suoraan portista hiekalle, vaan nyt on niin suuri pudotus, että on pakko kiertää kadun puolelta. Pieni kaistale maata tukee vielä meidän tontin raja-aitaa.
Parinsadan metrin päässä kaikki on niin kuin ennenkin. Rantaa on avarasti kilometrikaupalla. Jostain syystä tämä 500 metrin kaistale on nyt kärsinyt pahasti aaltojen voimasta.

Mukava juttu sattui tänään kun ”rauniopappa” halusi tarjota meille kakkua. Pertti vei hänelle eilen illalla paistettua haita ja perunamuusia (tuntematonta täällä) . Tänä aamuna hän oli ihan kuin kytiksellä ja kutsui minua. 

 Sanomalehteen oli kääritty kaksi isoa kimpaletta ruskeaa kakkua. Olisin vain vähän maistanut mutta pappa vaati ottamaan toisen palan. Vähän arvelutti mutta mitäs turhia nirsoilla, joten maistettiin ja saman tien syötiinkin koko kakkara.
Lämmin ele papalta, että hänkin haluaa välillä tarjota. Kakku muuten oli tosi hyvää, oikein muhevaa taatelikakkua !!!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja toivottavasti pakkaset vähän laskisivat.

Hyvää yötä!
t. K&P


j.k. Iso kala kalatorilla on haita, josta leikatut siivut ovat paistettuina todella hyviä.

Pikalähtö Beruwelaan

Pikalähtö Beruwelaan !

Ennen aamulenkkiä ja aamupalaa tuli puhelu Beruwelasta Chaturan enolta, nyt olisi talo ehdolla, voitteko tulla katsomaan.
Ei siinä kauaa aikailtu kun oltiin jo kadun varrella viittomassa bussille. Täpötäysi express bussi pysähtyi kohdalle ja noukki meidät kyytiin.

Autossa oli mustaa ihmistä ristiin rastiin, melkein päällekkäin. Minä onnistuin saamaan takaosasta käytävältä lisä-istuinpaikan. Ihan kohta siitä ikkunapaikalta nousi nuori komea mies ja tarjosi omaa huomattavasti mukavampaa istuinpaikkaa.
Takamukseni kiitti häntä ja lahjoitin hänelle Osuuspankin hienon mainoskynän. Se saattoi olla tässä kulttuurissa sopimaton ”vihje”, koska hän alkoikin käyttäytyä hyvin tuttavallisesti; missä asut täällä, mistä maasta olet kotoisin, tulisitko minun ravintolaani ruokailemaan? Hän kirjoitti minulla oman nimensä ja puhelinnumeron lapulle. Minäkin annoin, totta kai, omat yhteystietoni; Mummo Mykkänen.
Puhelinnumeroksi taisi tulla siskoni Paulan numero Suomessa, koska Paula on sinkku. Kaveri tavaili puolen tunnin matkan verran tuota sukunimeä, vaan ei tahtonut kieli kääntyä noin vaikeaan nimeen. Bussista pois jäätyään hän vielä elekielellä näytti, että muista sitten soittaa minulle. Ja tietystihän minä soitan jonain hetkenä, kun James viipyy viidakkoreissuillaan!

Talo, jota kävimme katsomassa, oli todellakin ensimmäinen varteenotettava ehdokas. Se oli perheelle mieluinen ja vaatii kylläkin pintasilausta. Hinta ylitti ”kipurajan” mutta en jaksa ajatella 20 tunnin lentomatkaa kotiin kahden viikon kuluttua ja koko ajan miettiä, että emme sittenkään saavuttaneet tavoitetta!
Ensi keskiviikkona tiedämme sitten kertoa asiasta enemmän.

Takaisin palatessa Hikkaduwaan iltapäivällä sain olla ylpeä matkakumppanistani.
Sattui nimittäin ihan hullu kuski. Suljin jo alkumatkasta silmäni ja jätin itseni herran haltuun.

Väistelyt ja ohitukset olivat ihan kamalia, kunnes bussi sammua tussahti tien varteen. Minä uskalsin avata silmäni kun kuskin osastosta alkoi tunkea harmaata ja kumin hajuista savun tuprakkaa.

Siinäpä sitten porukat valuivat ulos ja alkoi tekniset neuvottelut vian laajuudesta. Tässä vaiheessa astui neuvonpitoon mukaan eräs eläkeläistynyt autoinssi matkustajien joukosta. ” Ei kun vettä pönttöön”. Kanssamatkustajat hurrasivat, kun bussi jälleen hörähti käyntiin. Parin lisätankkauksen jälkeen sitten vihdoin päästiin Hikkaduwaan.

Teillä on siellä yhtä kylmää kuin meillä lämmintä, mutta nautitaan molemmista.
Raikkaita hiihtokelejä ja hyvää yötä taas tältäkin hikiseltä päivältä.


Toivovat K&P