Kotimatka alkaa

Lähdimme Hikkaduwasta illalla klo 22.00. Oli mukavasti koko päivä aikaa pakata ja vielä nauttia lämmöstä ja auringosta.

Olimme luvanneet pysähtyä vielä Beruwelassa ja tavata Chaturaa.
Kun autonvalot pyyhkäisivät heidän kotinsa tienhaaraa, totesimme, että koko perhe, isoäitiä ja isoisää myöten, oli tullut iltamyöhällä meitä vielä moikkaamaan. 

 Jätimme riisisäkin ja paljon muuta tavaraa, jota emme saaneet mahtumaan matkalaukkuihin.
Paljon tarpeetonta meille mutta tarpeellista heille.

Siinä tienposkessa Chatura vielä polvistui maahan ja kosketti otsallaan kengänkärkiämme. On todella hämmentävää ottaa vastaan niin suuri kiitoksen osoitus.
Siinä tilanteessa kuuluisi kuulemma koskettaa kiittäjän päälakea mutta me emme sitä ole tienneet.
Se on kuitenkin heidän kulttuuriaan ja suurin mahdollinen kiitollisuuden osoitus.
Ei siinä sitten paljon ehditty eron kyyneleitä vuodatella kun meidän oli jo jatkettava matkaa. 

 Olo oli haikea ja pettymyksen kyyneleet polttivat silmäluomien alla. Niin suurin toivein lähdettiin matkaan ja kuitenkaan tavoite ei toteutunut!
Projekti kuitenkin jatkuu. Lupasimme heille, että ensi tammikuussa yritetään uudestaan. Kesken ei tätä asiaa jätetä!
Pari iltaa ennen lähtöämme meille esiteltiin Sri Lankalainen mies, joka on ollut monelle suomalaisellekin suurena apuna juuri näissä talokauppa asioissa. Hän tuntee kiinteistökaupan kiemurat tässä maassa ja on perillä lakiasioista. Hän lupasi tulla meille avuksi ensi vuonna. Voi kunpa olisimme tavanneet hänet aikaisemmin!

Kotimatka sujui nyt ilman kommelluksia mutta olihan se raskas. Hikkaduwasta Tuusulaan (jossa yövyimme) 29 tuntia. Kun ei osaa nukkua lentokoneessa ja kaksi nukkumaanmeno aikaa oli jo ohitettu niin voitte uskoa, että todella oli pönttö sekaisin. 

Oli sentään lähtöpäivän aamunakin herätty klo 5-6 välillä. Kyllä siinä on matkustamisen hohto kaukana. Voi jopa sanoa, että se menee jo tuskan puolelle.
Ja ne turvatarkastukset… en edes muista kuinka monesti meidät kopeloitiin ja käsimatkatavarat pengottiin. 

Se pitää tietysti ymmärtää, että niitä tehdään kaikkien matkustajien turvaksi.

Rehellisesti voi myöntää, että on ihanaa olla taas kotona. Menneet reilu 6 viikkoa on vielä kuin unta. Täytyy palata kaikkeen kokemaansa tätä blogia lukemalla.

Deepanin ja Chaturan kotia varten varatut ja lahjoituksina saadut rahat on tänään talletettu pankkiin 9 kuukauden määräaikaistilille. (Tämän haluamme tiedoksi kaikille talohankkeeseen osallistuneille). Siellä ne saavat odottaa uutta Sri Lankan reissua tammikuussa 2012.
Kiitos ”kommentaattoreille”, jotka todella piristitte ja hauskutitte lukijoitakin eikä vain kirjoittajia.


Tähän loppuun julkaisemme Chaturan kirjoittaman kirjeen. Se on kirjoitettu sillä kielitaidolla, minkä hän on tähän mennessä saavuttanut. Heidän kouluenglanti on hiukan erilaista kuin meillä täällä Suomessa.

Aurinkoista ja mukavaa kevään odotusta kaikille!


Kati ja Pertti

Lähtöpäivän kuvia

Nyt on pakkaukset käynnissä. Siis tarkoittaa sitä, että poistetaan, punnitaan ja lisätään ja kaikki sama taas uudestaan! 

Ei meinaa vaaka asettua oikealle lukemalle, ei sitten millään. Katsotaan nyt miten Etihad Airwaysille kelpaavat ylimääräiset kilot syntymäpäivälahjojen takia

Kuulemisiin K&P

Kotiinpaluu lähestyy

Nyt alkaa olla panokset lopussa ja vitsit vähissä!
Kuvatkin taitavat jo alkaa toistua.

Erityisesti tässä on Mikolle terveisiä kuvan muodossa. Mikko kun on täällä vuosikausia käyttänyt tyhjää riisisäkkiä ostoskassina, kekseliäs mies kun on, niin me nyt vähän jalostimme hänen ideaansa.

On tullut ostettua n. 40 kg riisiä. Ei toki pelkästään säkkien takia. Tyhjille säkeille keksimme uuden käyttötarkoituksen vasta muutama päivä sitten.

Viimeisen 10 kg:n säkin Pertti kantoi eilen illalla olkapäällään läpi Hikkaduwan keskustan. Kyllä se melkoisesti hilpeyttä paikallisissa herätti ja oli paljon tuktuk kyytiä tarjolla.
Olemme käyneet ruinaamassa Food Citystä tyhjiä säkkejä ja kun niitä ei enää ollut, oli pakko ostaa riisit mukana. (Viedään riisi sitten huomenna vaikka Beruwelaan).
Keksimme, että noista säkeistähän saakin mainion uusiokäytön. Aina tämmöinen eksoottinen riisisäkki vähän muunneltuna Prisman muovikassin voittaa.

Ulla, sinun lahjoitus papalle on toimitettu ohjeittesi mukaan. Hän kertoi saavansa sillä rahalla uudet renkaat pyörätuolinsa pyöriin. Se oli enemmän kuin tarpeen hänelle.

Älkää ihan vielä ystävät lopettako blogin lukemista. Kerrottavaa on vielä hyvästeistä Beruwelassa huomenillalla ja ”mualaisten” sekoilusta lentokentillä paluumatkalla.

Ihan tasapuolisuuden vuoksi kyllä paluumatka voisi hiukan helpompi olla, kuin tänne tulo.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Toivottavat Kati ja Pertti

jk. Kun tulee pulaa jutun aiheista niin kerrotaan vaikka riisisäkeistä.

Papan tekemä harja valmis

Nyt valmistui "rauniopapalta" tilaamamme harja. Senhän tuomme Suomeen vaikka olalla kantaen!

Hän halusi antaa sen meille lahjaksi mutta annoimme kyllä kunnon korvauksen taidolla tehdystä tuotteesta.

Toivottavasti kuvasta välittyy vanhuksen aherruksen tulos!


P+K

Partyt Beruwelassa

Hyvät ystävät!

On pakko myötää, että nyt alkaa kirjoituspuhti laantua. Kuumuusko aivot pehmentää ja muutenkin olon laiskistuttaa? Tiedä häntä!
Olimmekin eilisen nettipimennossa, kun joku vika pimensi yhteydet, mutta ihan hyvä ettei ollut blogipaineita eilen.

Matkustimme eilen aamupäivällä Beruwelaan bussilla. Jaksan aina näitä bussimatkoja kuvailla, kun ne on aina ”vähän tai enemmänkin niin kuin henkensä kaupalla”. Tämä taisi olla kamalin kokemus tänä talvena.
Tunsimme olevamme kuin hälytysajoneuvon kyydissä. Torvi soi ihan koko ajan ja nopeus n.70km/t. Se on näillä teillä todella kovaa. Minä ulvahtelin vähän väliä kauhusta ja pyysin Pertiltä, että jäädään pois tästä hullun kyydistä ja jatketaan toisella autolla.
No, perille päästiin ja pysäkillä pyristeltiin sulkiamme pää pyörällä kuin Mikon kanat ja huokailtiin helpotuksesta. Olo oli kuin merisairaalla.
Minä tuumasin, että kotiin mennään ihan varmasti junalla.

Deepani oli pyytänyt saada järjestää minulle syntymäpäiväjuhlat. Annoimme rahat tarvikkeisiin ja siellä oli 3 naista tehnyt valmisteluja koko aamupäivän. Pöytä oli tietysti katettu vain meille kahdelle, mutta ehdottomasti vaadimme koko perheen samanaikaisesti syömään.
Emme tienneet sitä, että traditioihin täällä kuuluu syöttää juhlakalua. Minä olin juuri ahmaissut suun täyteen ruokaa kun yllättäen toiselta puolelta Chatura ja toiselta Deepani alkoi omilta lautasiltaan työntää minulle sormillaan ruokaa suuhun. 

Siinähän sitten yritin epätoivoisesti niellä suurta möykkyä kurkusta alas.
Onneksi sen jälkeen sain itse määrätä tahdin, mutta lautasta täytettiin koko ajan. Kyllä epäilin, että näinköhän tästä hengissä selvitään!
Kun kakun leikkaus oli tehty ja kaikki lapset ja aikuiset laulaneet raikuvasti onnittelulaulun, alkoi kakun syöttö samaan tapaan.
Sitä ennen kakun sivuja olivat jo lapset ehtineet käydä näplimässä. Isät huiskivat mukuloita pois kakun kimpusta. Niin että samanlaisia ne on lapset kaikkialla maailmassa!
Kaikenkaikkiaan ne olivat ikimuistoiset juhlat meitä rakastavien ihmisten kanssa.

Siinä muisteltiin, että 26 vuotta sitten, kun lähdettiin kotimatkalle Beruwelasta, satoi ihan kaatamalla vettä. Bussin ikkunasta oli viimeinen näky, kun pieni Deepani juoksi auton perässä, itki ja huusi Peter, Peter, Kathi, Kathi!

Junalla kolkuteltiin turvallisesti kotiin illalla.

KIITOS onnitteluviesteistä ja kommenteista! Onnea on tarvittu monessa asiassa ja tarvitaan edelleenkin. Se on vain valitettavaa, ettei olo ole enää kuin kolmikymppisellä.

Lämpimin terveisin Kati ja Pertti

Kuukausi vaihtui

Luonnon kummajaisia

Kyllä se vaan toteen kävi paikallisten ihmisten luonnon tuntemus.
Jo kaksi päivää ovat aallot tuoneet rantahiekkaa takaisin. Paikka paikoin jopa metrin verran on ranta ylempänä, kuin vielä viikko sitten. Myös aallot ovat suuria ja jo kaukaa näkee, kuinka paljon hiekkaa tulee mukana.

Tänä aamuna aamulenkillä näin erikoisen näyn. Kävelimme kuivalla rantahiekalla ja päivittelimme aaltojen voimaa. Yhtäkkiä, kun katsoin merelle, en nähnytkään enää taivaan rantaa. 

Todella iso vesiseinä tuli kohti ja kun jäin oudoksumaan näkemääni, olinkin hetkessä melkein vyötäröön asti valkoisen vaahdon keskellä. 

Se oli varmaan sellainen ”minitsunami”.
Tilanne oli niin nopeasti ohi, että Pertiltä jäi aalto näkemättä. Hänen huomionsa kun olikin keskittynyt kaksiin pikku-pikkubikineihin, jotka juuri ohittivat meidät. 

Eipä silti, kyllä suolavesi kasteli hänetkin.
Monet ihmiset täällä rannalla vain tuijottavat merelle. Onhan siellä tietysti nähtävänä myös nämä äärettömän taitavat ja rohkeat surffarit, jotka ratsastavat lautojensa kanssa aallon harjoilla. Heitä voisi ihailla tuntitolkulla!

Lämpötila alkaa päivisin hätyytellä jo viimekesäisiä Suomen kuumimpia päiviä. Onneksi olemme saaneet olla terveinä! Nämä yleisimmät turistien kiusat ”ripulit ja rapulit” ovat säästäneet meidät taas tälläkin matkalla ainakin tähän asti.
Meillä on viimeinen viikko menossa ja vielä riittävästi ohjelmaa. Toivottavasti pari viimeistä päivää voidaan rauhoittua ja suggestoida itseämme pitkälle kotimatkalle.

Kaikkihan ei mennyt ”nappiin”. Kesken emme kuitenkaan hommaa jätä. Tavoitteena koti Deepanille ja Chaturalle on yhä voimassa.

Kiitos Ulla kommenteista ja kielikoulusta samalla. Sinähän todella myös kuulut tähän pieneen ”yhteisöömme” täällä. (Anteeksi, että unohdin mainita aiemmin). Ilman sinua olisi jäänyt se aika kauhea viidakkoreissu ja iilimato joki kokematta ja myös monet mukavat hetket näiden vuosien varrella.


Terveiset kaikille

K&P