Tervehdys Sri Lankasta!

Hei blogin seuraajat!

Pitkästä aikaa yritän rutistaa blogia.  Aloitus ei ole helppoa, kun kaikki blogiasetukset ovat muuttuneet neljässä vuodessa. Lisäksi silmäsairauteni asettaa melkoiset haasteet myös. Blogin aloitukseen saimme neuvoja Pylvään Pekalta, joka seikkailee Anitan kanssa täällä päin Intian puolella.

Muutamat, jotka seurasivat blogiani ovat halukkaita kuulemaan, mitä tänne nyt kuuluu. Siis lähinnä Chaturalle ja hänen perheelleen. Sitä tarinaahan te seurasitte monta vuotta.

Saavuimme tänne saarelle nyt 20. kerta ja jo vuodesta 2012 olemme asuneet tällä samalla alueella.

3 vuotta sitten omistaja rakennutti pienen talon meidän asuttavaksi. Omistajapariskunta asuu Italiassa ja he ovat ottaneet meidät kuin sukulaisikseen. 

Tämähän on iso noin 1,5 hehtaaria kokoinen alue, jossa on muitakin taloja. Kuitenkin jokainen sen verran kaukana toisistaan, että yksityisyys säilyy-.
Niillä toisilla taloilla omistaja tekee bisnestä.

Meidän talossa on ison hotellihuoneen kokoinen makuuhuone, kylpyhuone ja iso keittiö,
Ihan nurkalla on samanlainen pikkutalo, jossa ovat asuneet meidän lapset. He eivät toki ole täällä jokavuosi, joten suurimman aikaa olemme kaksin.
Rakastamme tätä aluetta ja lähden vain puolipakosta keskustan (vajaa kilometri) vilinään.
Meillä on jo useampi vuosi ollut sama talonmies pariskunta Kanthi ja Simo (Simo-nimen olemme hänelle antaneet, kun oikea nimensä on niin vaikea lausua). 

He ovat todella mukava ja työteliäs pariskunta, joka huolehtii ison piha-alueen siisteydestä, joka-aamuisesta uima-altaan puhdistuksesta yms...

Simo ei osaa lainkaan englantia ja seuraan joskus ihmeissäni, kun he keskustelevat ja puuhailevat jotain Pertin kanssa. Koko ajan kuuluu puheen pulputus Kysyin, että mitä te oikein puhutte keskenänne? Kyllä sillä kehon ja ilmekielellä pärjää pitkälle.

Chatura oli 2 vuotta Dubaissa kuninkaallisen perheen omistamassa hotelli-ravintolassa työssä. Hän ansaitsi hyvin ja säästi palkkansa. Säästöt hän käytti Villa Otterin ehostukseen. Nyt on talossa ulkohuussin ja ulkosuihkun sijaan kylpyhuone, upea sisäkatto ja viime talvena laatoitetut kaakeli- lattiat.
 Se on kaunis talo ja muistelen, miten tuskalla ja vaivalla saimme talon asuttavaan kuntoon.

Viime viikon alussa tuli Chaturalta puhelu, että viikonloppuna on rukoustilaisuus Villa Otterissa ja olisi ehdottoman tärkeää meidän olla paikalla.  Se oli kahden yön keikka, joten varasimme majoituksen ja lähdimme matkaan.
Ensin luulimme, että sen on joku kodinsiunaus, vaan ei.
Se oli muisotilaisuus siitä, että Chaturan isän kuolemasta oli kulunut 17 vuotta. Emme tiedä oikeasti mikä on totuus, koska meillä jäi jo vuonna 2001 sellainen mielikuva, että Chaturan isä oli jo kuollut.

No oli vuosia mitä tahansa, niin matkasimme Beruwelaan viime perjantaina. Illalla menimme Villa Otteriin ja HÄMMÄSTYIMME!  Hyvänen aika, mitkä juhlat täällä oikein on alkamassa!
Koko talo puettu valkoisiin! Ensin ihastelimme uudet peilikirkkaat laattalattiat, jotka Chatura oli edellisenä yönä vahannut.
Pian saapui tuktuk josta laskeutui 3 munkkia. heidän jalkansa pestiin ja istutettiin sisällä talossa kunniapaikoille .  

Chatura ja perheensä polvistuivat lattialle. Alkoi reilun tunnin kestävät rukoukset. Enimmäkseen munkit olivat äänessä, mutta myös perhe vastasi. Olisiko siinä kuitenkin ollut jotain meille tutusta kirkonmeiningistä. Oli myös se valkoinen lanka, jolla ympäröitiin koko porukka.

Tämän jälkeen munkit poistuivat ja kokit saapuivat taloon. Oli koko yön kestävät ruuanvalmistujaiset edessä.
Seuraavana aamuna taloon tulisi 15 munkkia ja noin 150 ihmistä viettämään muistotilaisuutta!!! Onpahan tulossa melkoiset kekkerit tuumailimme ja lähdimme majapaikkaamme Beruwelan rannan lähelle. Muistorikas kävely tutulla rantahietikolla ja yö luxus Villassa.

Lauantaina aamulla klo 10 tuktuk haki meidät taas Villa Otteriin. Siellähän oli kuumeiset juhlavalmistelut lopuillaan. Porukkaa, lähinnä perhettä ja sukulaisia oli kuin pipoa. Noin 10 ruokapataa höyrysi ulos rakennetussa kenttäkeittiössä, Emme osaa tehdä muuta, kuin jäädä odottamaan, mitä tuleman pitää.

                                       

                                                          Chatura isänsä kuvan kanssa

Pian alkaa kuulua rummun päristysta ja porukka sähköistyy. Tietä pitkin astelee keltaisten silkkisten aurinkovarjojen suojaamina 15 oranssiin puettua munkkia. Heidän jalkansa pestään ja kuivataan. Sitten asettuvat valkoisella verhotuille tuoleille.
 Perhe ja sukulaiset polvistuvat lattialle. Siihen kutsutaan meitäkin, mutta en halua kokea sitä häpeää, että minua pitää olla auttamassa ylös kaksi henkilöä vähintään. Jäämme siis ainoina  tuoleille istumaan.
Alkaa seremonia, josta emme ymmärrä tietysti mitään muuta, kuin että jonkinlainen vuoropuhelu siinä on käynnissä, jossa munkit rukoilevat monotoonisella äänellä. Polvistuneet ihmiset ovat hartaina päät kumarruksissa, kädet rinnalla rukousasennossa.

Minä teen havaintoja, että yksi munkki näppäilee helmojensa suojissa kännykkää, yksi kaivelee nenäänsä ja kaksi supittelee keskenään naureskellen. Mitä ihmeen teatteria!!!!
Alkaa ruokailu. Munkkien kädet pestään, he eivät siis itse tee yhtään mitään.

Heille tarjotaan ruoka isoille lautasille, siis niitä kymmentä ruokalajia. Lautaset täyttyvät ja sormin syövät ehkä kolmannksen. Sen jälkeen jälkiruokatarjoiluun jouduin  minäkin. Minun osalle tuli sellainen punainen puddinki, kuin sammakon kutua. Ei meinaa pystyä millään lusikassa. Kamalaa, jos tämä luiskahtaa munkin kaavulle!!!

Ruokailun jälkeen seurasi lahjojen jako munkeille. 2 lahjapakettia ja rahakirjeet kaikille. Ei kiittämisiä lainkaan, se ei kuulema kuulu asiaan. Heidän ei tarvitse kiittää.
Rummun päristessä munkit poistuivat ja heidän jättämänsä ruokalautaset tyhjennettiin jäteastiaan!!!

Tämän jälkeen alkoi valua kyläläisiä ruokapatojen äärelle. Kaikki olivat tervetulleita syömään ja voi hyvä Buddha, mitä annoksia ne keräsivät lautasilleen. Meikäläinen olisi yhdestä sellaisesta täyttänyt kupunsa 3 päivää.
Kaikki toivat kuitenkin tuliaisia. Luulen, että suurin osa ruokaa. Vieraita tuli iltamyöhään saakka.

Kyllä vähän pohdimme keskenämme, kuinka kalliiksi tällaiset pidot tulevat. Ei ihan pikkurahalla.
Enkä myöskään voinut olla Chaturalle vähän kritisoimatta munkkien käytöstä hartauden puuteesta.

Oikeastaan eihän tämä meille kuulu, vaan tämä on heidän kulttuuriaan.

Vuonna 2001 tapaamamme pienen isättömän pojan elämä on nyt kaikin puolin kunnossa. Hänellä on nyt koti ja mikä tärkeintä AMMATTI, johon hän aikoo hankkia lisäkoulutusta.
Voisi kyllä kehumatta sanoa, että Pertillä ja minulla on ollut tosi suuri vaikutus hänen elämäänsä!!! Buddha tuskin olisi tähän kaikkeen ehtinyt!

                                                                  Munkkien lahjoja
                                                     

 Rahan jakoa

Moni kysyy, kuinka saamme täällä aikamme kulumaan  jopa 2 kuukautta! Ei ole vaikeuksia!

Kun syyskuusta joulukuun loppuun oli kello herättämässä neljänä aamuna viikossa viiden jälkeen ja lähdin kuntosalille, niin nyt voin vain makoilla varjossa ja kuunnella äänikirjoja ja viidakon ääniä.

Meillä on siivous ja liinavaatteiden vaihto kahdesti viikossa. Olemme nyt hyväksyneet sen palvelun, sillä siten työllistämme 3 nuorta. He tietävät, että poislähtöpäivänämme on tiedossa hyvät tipit. Myös talonmiespariskunnalla on tippipäivä joka perjantai.

 Meillä on niin pienet asumiskustannukset. että mielellään anamme heille, jotka huolehtivat meidän viihtyvyydestä täällä.

                                  

Vietämme ulkona lähes koko valoisan ajan päivästä. Minä kuuntelen äänikirjoja ja Pertti puuhastelee niitä näitä. Pimeä aika ei ole mukavaa. Pitää siirtyä sisälle ja on tosi kuuma. Ilman ilmastointia olisi vaikeaa. Nappaan sen päälle vähän väliä.
 Mutta kun uneen pääsee, niin helposti 9 tuntia putkeen. Helle väsyttää ja vie voimat. Kun tulee pimeä, herää monet viidakon eläimet. Illan tullen ja yöllä meidän katolla ravaa ties mitä elukoita. Rapina ja erilaiset äännähtelyt kuuluva aamuyön tunneille, sitten hiljenee, kunnes linnut, apinat ja kylän kukot aloittavat, mutta niihin ääniin tottuu äkkiä,

Uskokaa tai älkää, mutta tämän blogin kirjoitukseen meni minulta melkein 5 tuntia, kirjoitusvirheitä varmaan tuli tarkistuksesta huolimatta.


Lämpimin terveisin Kati ja Pertti