Hyvat blogimme seuraajat. 

 Nyt jo edesmennyt ystavamme Sakke toivottaa teidat mukaan. Tervetuloa taas Sri Lanka sivuillemme. Yritan nyt rutistaa jotain tekstia, koska tiedan, etta moni odottaa jatkoa viimetalvelle. 

Meilla ei viela ole omaa nettiyhteytta - toivottavasti se saadaan pian, etta voi kirjoitella omalla terassilla, eika tarvitse lahtea nettikahvilaan. Lyhyesti kerron tulomatkasta. Kaikkihan sen tietaa, etta kauas on pitka matka.

 Meilla matka Savonlinnasta perille kesti 35 tuntia. Monenlaisia viivytyksia oli matkassa. Ensimmainen oli, kun istuimme Hki-Vant lentokoneessa 2t15min lahtovalmiissa koneessa. Kapteeni kuulutti, etta ei ole matkatavaroiden lastaajia paikalla. Matkustajien matkalaukut vain jokottivat rullakoissa kentalla koneen vieressa. 

Koska myohastyimme lahdossa, niin aiheutti se paniikkimaisen kiireen koneen vaihdossa Frankfurtissa. Kylla kammoan noita valtavan isoja pienen kaupungin kokoisia lentokenttia. Se on paniikkiryntailya paikasta toiseen etsien oikeaa terminaalia ja lahtoporttia. Kiireessa ei ehdi kunnolla lukea opasteita ja niin sita usein juoksee ihan vaaraan suuntaan.

 Seuraava lento Qatar Airways yhtiolla oli jo luksusta Finnairiin verrattuna. Oli reilusti tilaa istua ja viihde-elektroniikkaa riittamiin edessa olevan penkin selustassa. Ruokakin valittiin ruokalistalta vaikka istuimme rahvaan osastolla. Dohaan lennettiin n. 6 tuntia. Siellakin oli lahto myohassa 2 tuntia, joten odottamista riitti. 

Viimein laskeuduttiin Colomboon +34 C lampoon. Talvikamppeissa vei tasan 2 minuuttia, kun valuimme hikea vuolaasti. Onneksi sentaan loppumatkan 4,5 tunnin automatkalla oli ilmastoitu auto. Vasyneena unohtui viritella moskiittoverkko kunnolla, joten Katilla 27 moskiiton pistoa. Onneksi ne ovat sellaisessa paikassa. ettei pysty raapimaan. No, paikallinen laake auttaa hyvin. Pertti osti heti aluksi uuden polkupyoran, koska vuokraus 2 kuukaudeksi olisi tullut kalliimmaksi. Nyt on huomattavasti turvallisempi olo minullakin , kun ei tarvitse pelata ajelua huonokuntoisella fillarilla.

 Tanaan kavimme Gallessa isossa ruokamarketissa tekemassa tarkeimmat perustarvikeostokset. Erehdyimme nousemaan ns. "punaiseen paholaiseen". Punaiset paholaiset ovat vanhoja 60-luvun englantilaisia busseja. Niilla matkustaminen on kaikista hurjinta kyytia maaliikenteessa tassa maassa. Auton torvi soi melkein koko ajan ja ohitukset ihan mielettomia.

 Naiden kamikazekuskien taytyy olla todella taitavia, eika tarkkaavaisuus saa herpaantua hetkeksikaan. Meikalainen ei kunnolla ehtisi autoon tai autosta ulos, ellei rahastaja huolehtisi turistimatkustajista. 

Olemme jo olleet puhelinyhteydessa kummipoikaamme Chaturaan. Ensi viikoksi sovimme tapaamisen pankkiasioden merkeissa. Rauniopappaa kavin tapaamassa heti aamulla. Han elaa samoin kuin vuosi sitten.

 Pappa ilahtui suunnattomasti minut nahdessaan. Vein tuliaisia ja lupasin uudet silmalasit. Han edelleen tekee niita harjoja. Huomasin, etta viime talvena antamani froteinen paksu pyyhe oli edelleen tyynyn pehmikkeena. 

Meidan asuintalo on hienossa kunnossa. Talo on maalattu vuoden aikana uudestaan. Koska tama on niin lahella merta, niin suolaveden parskeet syovyttavat maalin jo parissa vuodessa. Talla kertaa ei muuta kuin kaikille terveiset ja muutamille tiedoksi, etta todella saatiin kaikki tavarat ehjina perille. Alamme pikkuhiljaa niita jakelemaan tarvitseville. 

 T. Kati ja Pertti