Sri Lankasta

Oikein raikasta lumipyryistä iltaa teille ystävät sinne kotimaahan!

Ihan sitä sun tätä tässä kirjoittelen ajankuluksi ennen nukkumaan menoa. Eilisen luppopäivän jälkeen alkoi taas menojalka vipattaa.
Hypättiin bussiin tuosta kadulta ja ”kiidettiin” noin tunnin matka tervehtimään ystäväperhettä Aluthgaman kaupunkiin. He ovat jo monta päivää meitä odottaneet. Nyt ymmärrämme miksi bussikuski soittaa täysillä torvea koko ajan. Tie on niin kapea ja mutkainen, että sillä varoitetaan vastaantulijoita. Harvoin näkee länsimaalaisia matkustajia busseissa. On se sen verran hurjaa menoa.

Käytiin kaupasta ostamassa 13 kilon säkki parasta riisiä tuliaisiksi (60 senttiä/kilo). Riisiä täällä on sen kymmentä sorttia ja se kaikkein halvin, missä on pieniä kiviä seassa, maksaa 7 senttiä kilo. Siihen heillä yleensä vain on varaa.

Tämä Kumaran perhe pärjäilee täkäläisittäin ihan normaalisti isän vuokratuktukilla ansaitsemilla rupioilla. Heillä on nätti vuokrakoti ja kaksi mahdottoman suloista lasta.
Kolmen tunnin vierailu oli meille kova ”rutistus” ja siinä ehdittiin ruokailla ja juoda teet.

Juna-asema on ihan vieressä ja niinpä tultiin junalla kotiin. Meistä on mielenkiintoista matkustaa junalla. Siinä on mukavaa seurata kanssamatkustajia ja radanvarren elämää. Erikoista on se, että ihmiset täällä rakentavat talonsa melkein kiinni junarataan. Se johtuu siitä, että radanviereiset alueet ovat ikään kuin joutomaata, jolloin tontit ovat lähes ilmaisia.

On helppoa seurata asukkaiden elämää junan ikkunasta. Alastomat pikkuipanat juoksevat junan vierellä ja vilkuttavat matkustajille. Ihmiset pesevät itseään kaivolla ja naiset kokkaavat ruokaa hiilillä. Radan varrella on vielä todella paljon tsunamin raunioittamia talotorsoja. Niitä ei ole kuuleman mukaan siksi korjattu, ettei ole ollut siihen rahaa. Jos purkaa rauniot, menettää alla olevan maapalstan ja eihän omaisuuttaan halua kukaan menettää.

En ole muistanut vielä kertoa ”rauniopapan” kuulumisia. Hän elää ja voi hyvin. Tuunattu pyörätuoli kyllä olisi taas öljysuihkutuksen tarpeessa. Hän työskentelee päivisin edelleen samoissa tiloissa, mutta ei nuku enää rauniossa. Joku pitää hänestä huolta ja se on hieno asia. Hänestä vielä myöhemmin lisää.

Meressä vesi on korkeammalla, kuin koskaan olemme täällä nähneet. Aallot syövät betonirappuja ja lennättävät aallonmurtajiksi kyhättyjä hiekkasäkkejä mereen. Meidän aamulenkit ovat alkumatkasta melko hankalia, ennen kuin päästään kiinteälle hiekalle. Yöllä vesi nousee jo lähes kotiportille.

Palmu, jolla viime talvena kiipeilimme, on romahtanut mereen. Harmi, nyt ei päästä kilpailemaan kumpi pääsee korkeammalle.

Lopullinen kirjoitusmuoto ja kappalejako hakevat vielä muotoaan tässä blogissa, mutta olkaa ymmärtäväisiä. Kyllä se tästä toivon mukaan paranee.
Muutamia kuvia mukana, jotka mixeri on tekstittänyt valmiiksi.


Terveiset kaikille lähettää Kati ja Pertti